(Huom: tämä postaus on kopio alkuperäisestä, joka oli julkaistu eri otsikolla 6. huhtikuuta 2009. Vaihdoin otsikon, koska teksti on joutunut ärhäkän roskapostipommituksen kohteeksi.)

 

Tuommoisen jossain nähnyt. Sainkin hyvän syyn taas valittaa.

Viikonloppuna jalostin itsesäälin laatua entisestään. Olin varannut lauantaille ja myös sunnuntaille kolme eri ajankohtaa, joina olisin voinut vetää tossut jalkaan ja lähteä kokeilemaan juoksuaskelten ottamista, kaikessa rauhassa ja minkään häiritsemättä. Sainkin itseni yhden kerran potkittua siihen tilaan, että kaivelin jo vermeitä esiin säilytyslaatikoista, mutta siihen voimat sitten jo ehtyivät. Tuli totaalinen blokki.

"Block" englannin kielen sanana merkitsee mm. tukosta tai estettä. Kirjailijoille on tuttu käsite writer's block . Kirjoittaminen lienee omansalaista energiavirtaa, kuten myös juokseminen. Mielestäni nämä kaksi ovat myös itsensä ilmaisemista, ja minun osaltani tukevat toisiaan ilmaisutapoina. Kun jokin estää energian virtaamisen, syntyy tukos. Kehittyy painetta, joka estää virtauksen entistä tehokkaammin. Tukos voi kestää muutamasta tunnista aina vuosikymmeniin. Kirjoittamiseen tai muuhun luovaan ja taiteelliseen työhön kuuluu flow'n käsite, josta lienee käytetty myös nimitystä writer's high. Nyt oletetun runner's blockin vastapainoksi puhutaan myös runner's high -olotilasta. Näitä näkemyksiä ihmisen henkistä ja fyysistä voimaa ja suorituskykyä kuvaavista ilmiöistä on tutkittu kai paljonkin, mutta käsitykset ovat vielä monenmoiset. Kamppailulajien kohdalla puhutaan ki-voimasta, mutta näillä eri ilmiöillä ei välttämättä ole samaa alkulähdettä tai ilmenemistapaa. Tai voitaisiinko puhua saman energiavirtauksen tarkastelusta eri suunnista - ottajan ja saajan/lähettäjän ja vastaanottajan näkökulmista. Olennaista näissä kaikissa kai on se mielihyvän tunne, joka tekemiseen siunaantuu suotuisissa olosuhteissa.

Mutta mikä kumma voi tukkia näin voimakkaan virtauksen?

Syitä on tietenkin yhtä monta kuin on tukoksen kokeneita. Rahapula, tilaisuuksien puute, henkiset tai ruumiilliset sairaudet, ylirasitus. Tai sitten ideat loppuvat, motivaatio katoaa, hommasta ei enää saa irti mitään. Liian ankara itsesensuuri tai -kritiikki voi vaikuttaa.

Minä en keksi yhtään hyvää syytä omalle tukokselleni. Kaikki tuntuu selittelyltä. Rahaa en lenkille lähtöön tarvitse, vain aikaa ja motiivin. Jaa, no siitä pelosta jo vuodatin.

Eräs selitys, jonka olen antanut itselleni esittää vastaavissa tilanteissa joskus aiemmassa elämässä on, että blokki on merkki lahjakkuudesta ja kehittymisestä. Taitojen tai tietojen karttuessa (kai juoksemisen kohdalla voi puhua vuorostaan kunnon kehittymisestä) saattaa tulla ohimenevä vaihe, jolloin omat suoritukset ja tekemiset näyttävät naurettavilta, lapsellisilta, yksinkertaisilta ja huonoilta. Seuraa voimakas masennus ja halu tuhota ne kaikki, polttaa, repiä, ripustaa raa'an nokkaan ja vetää alta kölin. Minun kohdallani tietotekniikka hoiti homman puolestani. Varmaan parempi niin.

Joka tapauksessa olisi niin, että lahjakas henkilö kokisi näitä suden hetkiä todennäköisemmin kuin toinen, joka suhtautuu tekemiseensä vähemmän kunnianhimoisesti. Mikä ei tietenkään tarkoita vähempää lahjakkuutta, vaan kenties sitä, ettei omia mahdollisuuksia ole vielä tiedostettu. Minä kyllä arvelisin tietäväni omat rajani jo tähän päivään mennessä. Siksipä on omituista, etten muka tyytyisi vähempään kuin mihin pystyn, edes tilapäisesti. Etten muka pystyisi järkevästi ja aikuiseen tyyliin kohtaamaan asioita ja pääsemään niistä yli.

Kaipa se on tosiaan vain annettava ajan kulua.