Koska edelleen kivenharmaassa säässä alkaneen päivän pakolliset liikunnat sain suoritettua jo aamun laboratoriokäynnin yhteydessä, jäisiä ja muhkuraisia katuja pitkin ja valtavien lammikoiden yli kahlaten, jatkan voimaeläimistäni paasaamista.

Mainittakoon, että kävin muiden laboratorioasioiden yhteydessä luovuttamassa pyydetyn biopankkinäytteen. Koen velvollisuudekseni osallistua tiedonkeruuseen, vaikka julkisuudessa kyseistä toimintaa on ehditty jo laajalti epäillä monestakin näkökulmasta. Uskon, että mm. näytteiden avulla kerätty data päätyy yleishyödyllisiin tarkoituksiin, vaikka väärinkäytösten vaara on epäilemättä olemassa. Ehkä joku kerää vastaavasti dataa vaikkapa blogien lukijoista tai kirjoittajista. Tai somessa aikaansa kuluttavista. Ehkä sekään data ei aina päädy vain rehellisten ihmisten käsiin.

Kuten jotkut teistä, rakkaat lukijat ja kanssaulkoilijat, olette ehkä jo havainneet, yksi voimaeläimistäni on hämähäkki.

Joitakuita on jopa ihmetyttänyt kiinnostukseni kyseisiä ”ötököitä” kohtaan. Jaan tämän ihmetyksen ja totean, että minusta on puolestani ihmeellistä, etteivät nuo upeat eläimet ole kaikkien mielestä kiinnostavia.

En tietenkään väitä olevani minkäänlainen hämähäkkiasiantuntija, mutta koska olosuhteet ovat olleet toisinaan hyvin suotuisat niiden elämän seurailua varten, esimerkiksi mökkimaisemissa, niin olen tarttunut tilaisuuteen.

Ihan ensimmäiseksi on tajuttava, että hämähäkit eivät ole hyönteisiä, vaan niveljalkaisiin kuuluvia hämähäkkieläimiä. Niitä on maailmassa valtavan paljon, lajeja on tällä tietoa n. 45 000 tai jopa kaksin verroin enemmän. Suomessa on tavattu lähes 650 hämähäkkilajia.

Hämähäkin elintavat ovat niin omaperäiset, että niihin liitetään myyttejä ja taikauskoa. Uskotaan myös, että hämähäkit ovat myrkyllisiä, ja niinhän ne ovatkin. Lähes kaikilla hämähäkkiheimoilla on myrkkyrauhaset, joita ne tarvitsevat ravinnon hankkimiseen. Suomessa ei ihmiselle vaarallisia hämähäkkejä ole luonnossa. Myrkyllisin Suomessa on vesihämähäkki, jonka purema vastaa ampiaisen pistoa. Kuitenkin myrkyllisyys on myös hämähäkeille suojakeino, samoin kuin suojaväritys ja nopeus. Hämähäkkejä on kaikenvärisiä, -kokoisia ja varmaan myös -makuisia. Ne elävät mitä moninaisimmissa ympäristöissä.

Hämähäkkejä inhotaan, koska niiden kuvitellaan olevan pahoja ja ylivertaisia, suorastaan voittamattomia, jota ne tietenkin ovatkin, kun käyvät verkossa rimpuilevan saaliin kimppuun.

Mainehaittaa tuottaa ihmisten mielessä myös ehkä se, että monesti naaras syö koiraan heti parittelun jälkeen. Jotkut hämähäkkikoiraat peräti antavat naaraalle ruokalahjan, mahdollisesti siinä toivossa, etteivät päätyisi naaraan välipalaksi. Kuitenkin hämähäkeillä on aivan vastaavat perhe- ja toimeentulohuolet kuin kaikilla muilla luontokappaleilla, kuten meillä ihmisillä. 

Joidenkin, mm.  Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen mytologioiden mukaan hämähäkki on voimaeläin ja sillä on parantavia voimia. Sillä on feminiinistä energiaa, hämähäkit kuvataan taruissa esimerkiksi viisaina jumalattarina, jotka opettavat ihmisille kulttuurista ja maanviljelyksestä ja pitävät yllä luonnon tasapainoa. Ne nähdään auttajina ja tukijoina, luojina ja suojelijoina. Tämä on mahdollista ymmärtää, jos pysähtyy hetkeksi seurailemaan vaikkapa luonnossa kohtaamaansa hämähäkkiä ja sen tekemisiä. Antiikin Kreikassa, samoin kuin Kiinassa on myös ollut omat myyttiset hämähäkkitarinansa.

Ravinnon saalistaminen verkoilla tai ilman verkkoa kuluttaa paljon voimia, samoin piiloutuminen omilta luonnollisilta saalistajilta. Siksipä esimerkiksi trooppisten seutujen hämähäkit saattavat tehdä yhteistyötä ja pitää yhteisiä pyyntiverkkoja. Hämähäkki näkee valtavasti vaivaa tuottaakseen valtavan määrän jälkeläisiä, joista suurin osa päätyy muiden eläinten ravinnoksi.

Nämä pienokaiset olivat juuri syntyneet, kun bongasin ne mökin hirsiseinän juuresta. Niitä oli satoja.

Kaikki hämähäkit eivät kudo pyyntiverkkoa, vaan saattavat väijyä tai juosta saaliinsa kiinni. Kuten täällä kotimaassakin tavattava kukkahämähäkki, joka näissä kuvissa on saanut kiinni kärpäsen. En nähnyt itse saalistustapahtumaa, mutta satuin paikalle, kun hämähäkki piteli sinnikkäästi leuoillaan kiinni siitä yhtä sinnikkäästi eroon pyrkivästä kärpäsestä. Hämähäkki käänsi kärpäsen taitavasti vähä vähältä niin, että sai lopulta otteen sen päästä. Vaikutti siltä, että kärpäsen hetket olivat luetut, mutta mikään ei ole luonnossa niin varmaa kuin epävarma. Jätin otukset kamppailemaan. Kumpi tahansa saattoi vielä voittaa taistelun elämästä ja kuolemasta.  

Jotkut hämähäkit liikkuvat pitkiäkin matkoja ilmojen halki siten, että päästävät pitkän pätkän seittiä takaruumiinsa kehruurauhasista ja tuuli kuljettaa ”liitovarjoilijan” jopa kilometrien päähän. Olin zoomailemassa metsäautotien varrella perhosia, kun se yllättäen leijaili tähtäimeen saamani perhosen ohi. Ehdin onnekkaasti näkemään, mihin se laskeutui. Levättyään hetken lehden päällä se päästi uuden seitin, johon tuulenvire heti tarttui ja nosti sen jälleen korkealle ilmaan. Mihin lie siitä jatkoi matkaansa. Kiireiseltä vaikutti.

Olen havainnut, että etenkin alkukesästä hämähäkit ovat hyvin arkoja ja vetäytyvät suojaan heti, jos havaitsevat ihmisen lähestyvän. Monet kerrat olen hiiviskellyt mökin kuistilla yrittäen salakuvata esimerkiksi verkkoaan korjailevaa hämähäkkiä, mutta iso ja kömpelö olemukseni ei jää niiltä koskaan huomaamatta. Tämä kuvan yksilö jäykistyi paikalleen sekunniksi, kipitti sitten nopeasti mökin katonreunuksen alle ja katosi varjoihin. 

Joskus öiseen aikaan salamavalo saattaa pysäyttää tai lamauttaa hämähäkin, joten en enää käytä salamaa, koska pelkään sen sokaisevan ja stressaavan viatonta luontokappaletta. Tämä lukki on kuvattu tavallisen ulkovalon lähellä.

Toisinaan auringon lämmössä kuistin kaiteella paistatteleva hämähäkki on helppo tarkkailukohde. Vai onkohan se sittenkin hämähäkki, joka tarkkailee… mene ja tiedä.

Verkkojen kutominen on hämähäkkien erikoisosaamista. Verkoista tulee yhtä lailla monimuotoisia kuin kutojansa. Jos joskus on tilaisuus mennä usvaisena elokuun lopun aamuna järven rannalle metsään, voi kohdata taianomaisen näyn. Kosteus tiivistyy seittien pintaan ja paljastaa ensinnäkin verkkojen valtavan määrän maastossa ja toiseksi hämähäkkien persoonalliset muotoilutaidot. Verkot voivat olla moitteettoman järjestelmällisesti kudottuja...

... tai pelkkää sotkua.

Maastossa verkkoja on käsittämättömän paljon. Tavallisessa valossa niitä ei aina edes huomaa, mutta kosteus paljastaa:

 

Lopuksi vielä kuva omasta huonehämähäkistämme, joka eräänä joulukuisena iltana nousi olohuoneen oven pieltä katonrajaan, kipitti siellä korkeuksissaan koko matkan huoneen toiselle puolelle kolmen nurkan kautta, ja laskeutui lähelle päätäni töllistelemään kaikilla kahdeksalla silmällään minua, sohvalla löhöilijää. Se viipyi pitkän tovin paikoillaan, ja jatkoi varovaisesti laskeutumistaan sohvan taakse, kun leffa loppui.  Emme ole enää sen jälkeen kohdanneet. 

Huonehämähäkit ovat kookkaita, jopa sentin mittaisia, ja voivat olla hurjan näköisiä, mutta ne on turvallista pyydystää vaikkapa mukiin ja viedä vessaan tai keittiöön tai huonekasvien joukkoon, missä ne pitävät haittahyönteiset loitolla ja saavat tarvitsemaansa kosteutta. Ulkona kun ne eivät pärjää.

Lähteinä tässä tekstissä on käytetty Kaappimaratoonarin omien fiilistelyjen ja kuvien lisäksi näistä linkeistä löytyvien verkkosivujen tietosisältöjä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4m%C3%A4h%C3%A4kit#Anatomia

http://www.native-languages.org/legends-spider.htm

https://stick.fi/blogi/hamahakit/