Kesän uintikelien päätyttyä sain päähäni viritellä taas hölkkävaihdetta silmään. Aloitin mielestäni ihan maltillisesti, ensimmäisellä viikolla vain yksi hölkkä-kävely-lenkki 5 + 5 -periaatteella, toisella kaksi ja niin edelleen. Syyskuun puolivälissä lenkkikertoja oli jo 3 - 4 viikossa ja kaikki mahdolliset hyötyliikunnat ja kävelyt päälle. 

Pieni kaihertava polte oli kuitenkin ilmaantunut jo syyskuun alkupäivinä oikean jalan ulkosyrjälle.  Lopulta jalkaterän keskivaiheilla kipunoi kuin olisin kiukaaseen osunut, kun taivutin jalkaa tietyllä tavalla, tai painoin tietystä kohdasta jalkapohjan läheltä. Ajattelin sen johtuvan huonoista, kuluneista lenkkikengistä. Kipu vaivasi toisinaan levossa, toisinaan lenkin ensimmäisillä sadoilla metreillä, mutta talttui aluksi riittävän pitkässä levossa. Kun lepokaan ei enää auttanut, tartuin Voltaren-tuubiin, josta läträsin lääkettä pari kertaa päivässä suunnilleen kolmen viikon ajan kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Ostin parit uudet, laadukkaat lenkkitossut. Viime torstaista sunnuntaihin tulikin sitten tehtyä sattuneesta syystä päivittäin 10 - 15 kilsan lenkkejä, mikä ei tainnut olla kaikista viisain veto. Sunnuntai-iltana koipi oli kuin tulessa. Jalkapohjassa tuntui ylimääräinen, hehkuva ja pitkänomainen möykky.Olin täysin varma, että jotain oli murtunut.

Kaiken lisäksi myös oikealla puolella alaselässä ja lonkan seudulla oli alkanut kavalasti juilia pelottavan tutulla tavalla. Mieleni täyttivät muistot ja kauhukuvat niiltä ajoilta, kun köpöttelin kahdeksan viikkoa kyynärsauvojen varassa reisiluun kaulan rasitusmurtuman parantumista odotellessani.

Tepastelin kotona veitsien kärjillä kuin sadun pieni merenneito, joka oli vasta löytänyt jalkansa. Onneksi en kuitenkaan ollut myynyt ääntäni, joten kykenin kiroilemaan ja uikuttamaan ääneen ja sen lisäksi soittamaan lääkäriasemalle ja varaamaan ajan maanantai-iltapäiväksi.

Lääkäri kirjoitti lähetteen röntgeniin oireet kuvailtuani ja voivoteltuani sitä, kuinka taas yhden pitkän tauon jälkeen olin edes vähän päässyt vauhtiin, ja kuinka tärkeätä minun on harrastaa edes vähän kestävyysliikuntaa kaikenlaisten wanhuuden vaivojen hillitsemiseksi ja sen lisäksi painonhallinnan ja kaikenlaisen yleisen hyvinvoinnin takia, yhyy ja niisk, ja vielä siksikin, että jaksaisin edes joskus olla hyvällä tuulella yhyy - vaikka on tätä kaikenlaista stressiä. Hän katsoi pyöreätä tädin olemustani myötätuntoisesti ja ohjeisti minut nauttimaan heti tulehduskipulääkettä pahimpaan kipuun. Röntgentutkimuksen tulos valmistuisi tiistaiksi. Aivan varmasti pääsisin taas pian lenkille, mutta nyt on vain maltettava odottaa. 

Tänään Iltapäivällä puhelin soi ja lääkäri ilmoitti iloisesti, että kuvat näyttävät oikein hyviltä. Jalkaterän laaja röntgentutkimus osoitti jalkaterän, varpaiden ja nilkan luiden olevan täysin ehjät, mutta että vaikuttaa ikävä kyllä siltä, että jalkaholvi on päässyt syystä tai toisesta hieman romahtamaan ja madaltumaan. Tämä voi ajan mittaan aiheuttaa monenlaisia kivuliaita oireita niin jalkaterässä, nilkassa kuin raajan ylemmissäkin osissa, jopa selässä, kuten itsekseni myöhemmin googlettelin. Google tiesi kertoa myös, että syynä madaltumiselle saattavat olla vääränlaiset kengät, kenties liian tukevat lenkkarit, jolloin jalkaterä pääsee "laiskistumaan".

Monta palasta loksahti siinä paikoilleen. Heikentynyt ja madaltunut jalkaholviko aiheuttaa askelvirheen, joka sitten vaikuttaa laajalla alueella pitkin kehoa? Tuohan nyt olisi pitänyt itsekin arvata - mutta kun en vain arvannut.  

Nyt sitten mennään tulehduskipulääkkeellä kolme päivää, jalkoja lepuuttaen, mutta ei löhöten, koska kävely kivun sallimissa rajoissa on edelleen sallittua. Ja kun lääkkeet on popsittu, voi harjoittelu taas alkaa, mutta tällä kertaa vielä vähän rauhallisemmin ja maltillisemmin kuin aiemmin. 

 

IMG_5046.jpg