Töistä kotiin tultuani otin ruoan valmistuessa pienet nokoset ja muun väen asettuessa pöytään vedin lenkkikamppeet ylleni ja lähdin ulos. Olin ensin ajatellut myöhäisempää lenkkiä, mutta kuuden kieppeissä sää näytti tosi hyvältä päivän sateiden jälkeen. Juostuani noin kilometrin alkoi kuitenkin jälleen sataa ja vaatteeni ja kenkäni kastuivat saman tien. Kovin kylmä ei ilma ollut, joten haitta jäi pääosin kosmeettiseksi.

Hölköttelin vanhan tutun T1:n vastapäivään. Tapanila on todella kaunista seutua näin alkukesästä, kun syreenit ja osa hedelmäpuista vielä kukkivat. Paikoitellen tienvierustoilla kasvavat pensaat ovat turhankin reheviä. Ne täytyy juostessa kiertää ja siinä kohtaa on yhteentörmäyksen vaara aina niin tilannetajuisten pyöräilijöiden kanssa. En tajua, mikseivät myös pyöräilijät voi hidastaa vauhtiaan jos sattuvat jalkakäytävällä tai pyörätiellä ajaessaan kohtaan, jossa on joko paljon jalankulkijoita tai lapsia tai vanhuksia tai tilanne muuten poikkeuksellinen, lastataan autoa, kierretään ylikasvaneita puskia tms.

Nykyisillä polkupyörillä pääsee niin kovaa vauhtia, että pysähtyminen ei onnistu hetkessä. Siksipä luulisi, että myös pyöräilijät yrittäisivät ennakoida tilanteita, eivätkä suoriutua niistä voimalla ja röyhkeydellä. Ehkä polkupyörien osalta on käymässä samoin kuin autoilun maailmassa: tehokkaat ja suorituskykyiset menopelit ovat kehityksesssä huomattavan paljon kuljettajistaan edellä.

Luulisi myös, että nopeusennätyksiä havittelevat pyöräilijät hakeutuisivat väljemmille seuduille. Minusta on esim. hyvin epämukavaa juosta vauhdikkaita lenkkejä vilkasliikenteisillä kaduilla ja teillä. Onneksi vapaata baanaa on paljonkin, jos vain viitsii mennä vähän kauemmaksi.

Mutta siis päivän lenkkiin palatakseni. Jalat tuntuivat painavilta arvatenkin edellisen päivän huiputtelujen takia. Pidin myös melko hyvää vauhtia, T1 taittui ajassa tunti ja 18 minuuttia. Sade lakkasi juuri kun pääsin kotiin. Onneksi perhe oli lämmittänyt saunan.