Viikonloppupitkiksen toteutuspaikaksi ilmaantui lopulta niin monta ehdokasta, että jahkaillessani päätöstä kohtalo huolehti asiasta puolestani ja päädyin kiertämään kodin läheistä metsälenkkiä.

Sää oli kaunis ja tyyni, ja hetken verran harmittelin, etten ehtinyt Pohjoisrantaan Hassen maratoonille. Siellä olisi ollut tosi hauska hölkkäillä ja tavata ehkä tuttujakin. Metsässä sain taivaltaa yksin.

Kaavailemani maraton kutistui siis pitkikseksi, jolle kertyi lopulta mittaa 20 kierrosta eli 33,6 km. Metsälenkki on sen verran polveileva ja mutkainen, että reissu kävi jalkojen päälle, tosin pelkästään hyvällä tavalla. Hiekka on monin tavoin armeliaampi alusta kuin asfaltti, siitä huolimatta, että jalkani sietävät asfalttia varsin hyvin. Mäkinen ja mutkainen tie kysyy kuitenkin lihasvoimia aivan eri tavalla kuin tasaisella tiellä jolkottelu. Vauhtia en liiemmin pitänyt enkä tavoitellut, vaan tarkoituksena oli juosta normaali, rauhallinen pitkis. Aikaa sain kulumaan 20 kierrokseen jotakuinkin kolme tuntia ja kolme varttia lyhyin juomatauoin. Muutaman kerran kävelin noin 150 metrin matkan juomisen jälkeen. Jätin evääni repussa reitin varrelle jumppatelineeseen roikkumaan, jolloin ne oli kätevä kaivaa esiin tarvitsematta kyykistellä tai kumarrella.

Sää oli mitä kaunein ja ilma metsässä raikas ja puhdas. Kuuntelin musiikkia ja annoin jalkojen päättää tahdin. Hikoilin normaalisti, mutta sää lämpeni päivän edetessä niin, että juomataukoja olisin voinut pitää vähän useammin. Illalla minua nimittäin janotti melkoisesti. Vaikka viikon kilometritavoite ei ihan toteutunut (jäi hieman alle sadan), palasin lenkiltä hyvillä mielin ja sopivasti rasittuneena.  Kahden viikon kuluttua juostaan Vaajakoskella tuplaten pidempi matka.