Aamulla herätys oli 7.30. Juoksujoukkueen kanssa oli sovittu, että he saapuisivat meille yhdeksään mennessä. Tarkoitukseni oli nauttia kattava 50K-aamiainen ja hoitaa loput järjestelyt. Niin kävi, että Puhdin sekoitteluun ja pullotukseen ja tavaroiden etsiskelyyn kului aikaa sen verran että olin juuri saanut kaiken valmiiksi kun juoksujoukkueemme jäsenet jo saapuivat. Aamiainen jäi näin ollen syömättä. Mutta en sitä oikeastaan kaivannutkaan, tankkaus tuntui riittävältä.

Pidempiä pohdiskelematta varustimme itsemme valmiiksi ja lähdimme matkaan. Starttasimme hieman yhdeksän jälkeen.

Sää oli mitä kaunein. Aurinko oli juuri noussut ja loisti kullanpunaisena pallona taivaanrannassa. Lumi hohti valkeana, ja luulen, että pajukoista kuului pikkulintujen sirkutusta.

Kiersimme 9 + 1 kilometrin mittaisen reittimme yhteensä viiteen kertaan. Ensimmäinen kierros oli selkeästi tunnustelua. Jokainen meistä etsi sopivaa juoksuaskelta ja rytmiä. Mieli oli sään mukainen, iloinen ja leppoisa. Pidimme vauhdin rauhallisena, koska ilma tuntui kuitenkin kylmältä ja emmekä halunneet uuvuttaa itseämme heti alussa. Kävelimme reitin olennaiset ylämäet.

Toiselle kierrokselle starttasimme pienen tankkaustauon jälkeen. Kierroksen puolivälin tienoilla yksi joukkueemme jäsen totesi, että hänen jalassaan oleva juoksuvamma oli ruvennut uudestaan oireilemaan. Hiljensimme vauhtia. Kipu ei hellittänyt muttei myöskään pahentunut, joten starttasimme kaikki kolme urhoollisesti kolmannelle kierrokselle.

Kolmannen kierroksen aikana kipu jalassa kuitenkin paheni, joten sen jälkeen oli todettava väistämätön ja joukkueemme yksi jäsen joutui lopettamaan matkanteon 30 km:n kohdalla. Asiantila oli masentava erityisesti jalkavaivasta kärsineen mielestä, mutta oli hän kuitenkin tehnyt tämän talven pisimmän lenkkinsä. Tilanteessa, jossa ihminen on harjoitellut uutterasti tiettyä tapahtumaa varten ja joutuu sitten vaivojen takia keskeyttämään, on ehkä vaikea iloita matkasta joka on taitettu, eli siitä saavutuksesta jonka on jo tehnyt, mutta joukkueemme jäsen kohtasi pettymyksensä todella urheasti vaikka arvelen että häntä sattui muuallekin kuin jalkaan. Minusta ainakin on korkean hatunnoston arvoinen suoritus, jos joku juoksee ärhäkästi kipuilevan jalan kanssa lähes puolitoista tuntia. Ja ymmärtää sitten jättää leikin siihen.

Neljäs kierros sujui ongelmitta. Huomasimme sen alkupuolella, että emme olleet lainkaan kaivanneet musiikkia juoksun aikana. Hyvä seura ja kaunis sää olleet olivat riittävän tehokkaita piristeitä juoksun aikana. Kiihdytimme hiukan vauhtia, koska tuntui että jaloista saisi enemmänkin vielä irti.

Viides kierros oli paras tietysti siitä syystä, että se oli viimeinen, mutta myös siitä syystä, että fiilikset olivat tosi korkealla. Seuralaiseni oli ensimmäistä kertaa kokeilemassa maratonia pidempää matkaa, ja oli yllättynyt siitä kuinka miellyttävää ja jopa helpon tuntuista matkanteko voi olla, kunhan vauhti pysyy riittävän matalana. Eikä mitään vaivoja ilmaannu. Hölköttelimme kaikessa rauhassa parin pienen kävelytauon turvin kierroksen loppuun asti. Maratonväliajaksi taisimme kellottaa 6.08. Kotipihalla sykemittarini näytti juoksujoukkueellemme suorituksen kokonaisajaksi taukoineen päivineen 7.12.34. Pitkä reissuhan tämä oli. Onneksi pääsimme pian saunaan.