Taitaa sittenkin olla räsänä koko lähetin. Uudesta hihnasta huolimatta näytössä vilahteli aivan kummia lukuja ja kaiken lisäksi omia aikojaan. Kuulustelin lapsia ovatko he kenties pudottaneet lähettimeni lattialle tms, mutta kukaan ei tunnustanut. Ehkä paristo on jo lopussa? Olisi outoa, koska kahden vuoden käyttöajan pitäisi olla taattu vaikka mittaria käyttäisi tunteja päivittäin. Ehkä on investoitava kokonaan uuteen jos ei urheilukaupan setäkään osaa auttaa.

Onneksi käytössäni on yhä se vanha kamala muoviläpyskä, jonka ansioksi on nyt luettava luotettavuus. Läpyskä nimittäin toimi moitteettomasti uuden mittarini vastaanottimen kanssa. Vanhaa lähetintä ei ole koodattu, mutta väliäkö silläkään kun yksinään juoksee.

Siispä vain matkaan. Mittarisählinki näkyi kohonneena sykkeenä heti aluksi. En oikein tahtonut saada rytmistä kiinni. Ilma tuntui kumman raa'alta hengittää, vaikka lauantaina oli muistaakseni vielä kylmempi. Ei auttanut muu kuin ottaa taas ihan rauhallisesti ja askel askelelta luoda yhteyttä mielen ja kehon välille. Bassolta tuli tilanteeseen sopivaa, ei keskittymistä vaativaa tilutusta. Jäin heti kättelyssä liikennevaloihin ainakin puolentoista minuutin ajaksi ja rytmini sekosi taas. Pikku hiljaa askel alkoi vetää, mutta pidin kuitenkin vauhdin rauhallisempana kuin olin suunnitellut. Tulossa olisi lisää liikennevaloja. Jos jotain inhoan niin äkkipysäyksiä hyvästä vauhdista. Silloin ärräpäät lentävät ja kylähullun maine kasvaa.

Pari kertaa pysähdyin myös säätelemään lähetintä, joka itsepäisesti pyrki valahtamaan vyötärölle. Siinä tuhlasin varmaan vielä pari minuuttia aikaa.

Syke pysytteli lopulta oikein nätisti 150:n hujakoilla ja tein muutamia arviolta kahden minuutin vetoja, joiden aikana syke nousi lähelle 170:ää. Siinäpä vauhtilenkki sitten vierähti aika rattoisasti. Kotiin tultua reidet tuntuivat väsyneiltä, mutta muuten olo oli ihan hyvä. Tiesi juosseensa. Pienen venyttelyn ja suihkun jälkeen oli taas aivan normaali olo. Pitäisiköhän sittenkin mennä vielä kovempaa? Pelkään vain niin pirusti noita vammoja. Ja eikö lenkiltä tullessa pidäkin olla niin hyvä olo että heti voisi tehdä saman uudelleen?

 

19.12.2005/vk

exe.time 00.59

high, limits: 144 - 164

ave: 150

kcal/fat: 458/35