Joskus sitä on niin väsynyt. Eilen illalla piti vielä tänne kirjoitella lenkkiraporttia, mutta simahdin sohvalle. Siirryin niiltä unilta luontevasti punkan puolelle ja nukuin muuten heräämättä koko yön ensimmäistä kertaa varmaan viikkoon.

Lenkille lähtö viivästyi lääkärireissun takia, ja aivan erityisesti siitä syystä että päivällinen nautittiin mäkkärissä. Söin maltillisesti mutta silti piti pari tuntia odottaa ennen juoksemaan lähtöä. Poika on onneksi siinä mielessä kunnossa että mitään tulehdusta ei ole, vaan oireilu liittyy ilmeisesti siitepölyihin. Saimme hyvät suihkeet nenään. Niitä harjoiteltiin käyttämään kotona.

Mutta se lenkki. MasU kutsui, joten ei muuta kuin rauhallinen hilppaisu Paloheinään, siellä neljä tasavauhtista kierrosta ja reipas hilppaisu takaisin kotiin (harjoittelen tätä termistöä Forssaa varten, vähän vielä ontuu tuo ilmaisu). Sää oli viileä, puin oikein pitkähihaisen paidan ylleni. Ilma oli ihanan raikas.

Mitään sen ihmeempää ei tähän juoksuun sitten liittynyt. En ole taikauskoinen, mutta juuri tällä päivämäärällä tuntui uskaliaalta kokeilla mitään ekstraa. Jaa, ihan kivaan keskikm-vauhtiin ylsin ; laskujeni mukaan jotain 6.10:n luokkaa. Korjatkaa jos olen väärässä.

 

6.6.2006

exe.time: 1.41/16,2 km