Pakkaslumisohjo on sitten liukas alusta. Ja seitsemän nakkia ja kasa valkosipuliperunoita on huono lenkkieväs, etenkin nautittuna liian vähän aikaa ennen lähtöä.
Tulin töistä kotiin ja laitoin lapsille ruoat. Olin itsekin nälkäinen, kuten oli tarkoitus, mutta tällä kertaa en pystynyt vastustamaan valkosipuliperunoiden kutsua. Istahdin lasten kanssa pöytään aterialle ja päätin lähteä juoksemaan vasta vähän myöhemmin. Ja oli siinä kaikenlaista muutakin puuhaa. Ehdin myös ottaa lyhyet nokoset ennen kuin vaihdoin vaatteet.
Kahdeksan maissa illalla vedin jalkaan vanhat kunnon NB:t. Pohjakuviointi on niissä jo varsin kulunut, mutta olin päättänyt suunnata pohjoiseen, koska siellä päin tiedän vanhasta kokemuksesta teiden olevan hyvin auratut. Olihan ne aurattu, ja osittain hiekoitettu myös, mutta silti kenkien pohjat lipsuivat todella ärsyttävästi. Sinnittelin silti Malmin reitin melkein kokonaan juosten. Sykkeet pysyivät eilistä paremmin kurissa, ehkä osittain alhaisemman vauhdin takia, ja varmaan nokosilla oli oma vaikutuksensa. Ei olisi ensimmäinen kerta.
Keskisyke oli eilen 141 ja maksimi 152. Kaloreita paloi mittarin mukaan 827 kpl ja rasvaa tästä määrästä väittää se palaneen 40 % verran.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.