Päivän lenkki oli aivan erityisen miellyttävä kahdesta syystä; minulla oli kaksi seuralaista. Kiersimme kolmisin Malmin lentokenttää.
Tapasin toisen heistä matkan varrella, ja ajelimme yhdessä polkupyörillä tapaamispaikkaamme Malmille, jossa seurueen kolmas jo meitä odotteli. Pysäköimme polkupyörät sopivaan paikkaan kuntoradan varrelle ja lähdimme matkaan.
Pidimme tasaista vauhtia. Tietenkin unohdin käynnistää kellon, mutta koska tavoitteena ei ollut mikään ennätysten rikkominen, en antanut asian häiritä. Omalta osaltani lenkin päämääränä oli leppoisa meno hyvässä seurassa. Toivottavasti kanssajuoksijoideni tavoitteet täyttyivät yhtä hyvin kuin minun.
Sää oli lämmin mutta hyvin miellyttävällä tavalla. Tienvarren kuivuudesta käpertyneet kasvit loivat tosin oudon pahaenteistä tunnelmaa... varjon kaiken muun mukavuuden ylle.
Yksi asia kävi ilmeiseksi: nämä Nimbukset eivät ole edellisten veroiset. Olen juossut niillä sinnikkäästi aina lenkin silloin ja toisen tällöin, mutta selvästikään ne eivät ole minun jaloilleni luodut. Ne ovat yksinkertaisesti liian painavat ja kömpelöt. Saan omituista, uskoakseni rasitukseen liittyvää nilkkasärkyä joka lenkin jälkeen, ikään kuin olisin juossut uimaräpylät jalassa. Sisäänajovaiheen pitäisi jo olla ohi, joten on taivuttava tosiasian edessä. Iso kasa euroja meni hukkaan. No, sainpa tooosi hyvät seisoskelulenkkarit itselleni. Ovat ne aika hyvän näköiset kaiken lisäksi.
Yhden meistä oli lähdettävä lapsiaan hoitamaan ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta me jäljelle jääneet päätimme pienen juoma- ja rupattelutauon jälkeen juosta vielä toisen. Se sai riittää tälle päivälle. Harjoitukset jatkuvat sitten taas huomenna.
2.8.2006
exe.time: 1.3?, n. 11,6 km
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.