Ei pidä lähteä pitkälle lenkille oudoilla kengillä.
Tänään keli oli niin sohjoinen ja jäinen, että vedin jalkaani nastoitetut Pumat, joilla olen juossut vasta yhden kerran. Yöstä asti oli satanut lunta ja tiet olivat meillä päin auraamatta pitkälle yli puolenpäivän. En malttanut odottaa pidempään joten lähdin matkaan keskustalenkille puoli yhden maissa nastalenkkarein varustautuneena.
Ensimmäinen puolituntinen sujui varsin hyvin, mutta sitten rupesin tuntemaan tottumattomuuden jaloissani. Puma Tenokset ovat hyvät juoksukengät, niissä on lievä pronaatiotuki, mutta vaikka olen tottunut neutraaleihin kenkiin, olen voinut useita lenkkejä juosta toisella, nastoittamattomalla parillani. Nyt sääolosuhteet olivat sen verran haastavat, että ongelmia ilmaantui.
Hidastin vauhtiani ja hölköttelin sitkeästi eteenpäin. Kävelin kaikki alamäet. Olin puolimatkan pisteessäni noin kymmenen minuuttia tavallista myöhemmin. Mutten siitä hermostunut, tarkoitukseni oli ollutkin tehdä hyvin hidas totuttelulenkki. Keskustassa kaikki tiet olivat sulat, joten nastoista rupesi olemaan jopa haittaa. Nastat eivät vaikuta vaimennukseen mutta hieman luiskahtelevat asfaltilla. Jalat tuntuivat väsyvän tavallista enemmän, mikä johtui arvatenkin juuri kengistä. Yritän sopeutua paitsi pitkiin lenkkeihin, myös mukauttaa jalkojani uudelleen asfalttiin juoksualustana. Kesäkuun alun riento nimittäin juostaan enimmäkseen asfaltilla, ymmärtääkseni. Mutta siitä lisää myöhemmin keväällä.
Matka sujui hyvin aina Kaivopuistosta Mechelininkatua Jäähallille asti. Eläintarhan kohdalla oikea pohje antoi kramppivaroituksen. Pistin kävelyksi. Noin parinsadan metrin kävelyn jälkeen juoksu taas sujui. Hölkkäsin rauhallisesti ja mahdollisimman tarkasti askeleni sohjossa sovitellen aina Käpylään asti. Etenin pitkin Koskelantietä kun yhtäkkiä huomasin olevani janoinen. Siinä vaiheessa olin ollut liikkeellä kolme tuntia. Poikkesin Alepaan ja ostin puolen litran pullon hiilihapollista lähdevettä. Jouduin jonottamaan pitkään kassalla ja ulos tultuani huomasin, että olin jäähtynyt pahasti. Palelin kuin horkassa juotuani vielä pullosta kylmää vettä. Oikea pohje tuntui kramppiherkältä. Huomasin bussin lähestyvän sopivasti, joten enempiä ihmettelemättä hyppäsin sen kyytiin ja ajelin viimeiset pari kilometriä kotiin. Eikä kaduta yhtään. Jäi hyvä mieli ja voimia vielä jäljelle. Näin pitkää lenkkiä en ole tehnyt aikapäiviin - ensi viikonloppuna koetan onneani uudestaan. Tätä kirjoitettaessa jalkakin tuntuu aivan normaalilta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.