Mökkiloma päättyi ja sieltä tuliaisina tuli yhä jatkuva, mutta selkeästi paranemaan päin oleva flunssa sekä tavanomainen, jokakesäinen noidannuoli, joka sekin on alkanut pari yötä kotisängyssä nukuttuani osoittamaan pieniä paranemisen merkkejä. Viimeksi mainittu on vielä edellistäkin suurempi helpotus, koska tällä kertaa särky on ollut infernaalinen. Kipulääkkeiden popsimisen ohella ainoaksi tepsiväksi hoitokeinoksi mökkiolosuhteissa osoittautui pötköttely kovalla pirttipöydän penkillä, aina muutaman minuutin kerrallaan.

Viimeiset mökkeilypäivät vietin siis melko lailla pihapiirissä. Koska paikoillaan lojuminen on selälle myrkkyä, ajankuluksi on sopinut tepastelu mökin ympäristössä, puuhaillen milloin mitäkin enemmän tai vähemmän hauskaa ja/tai turhanaikaista. Siinä samalla on tullut puolivahingossa tehdyksi muutamia luontohavaintoja. 

Hämähäkkejä näytti tänä kesänä kipittelevän ympäriinsä tavanomaista enemmän, lukemattomia eri kokoisia, muotoisia ja värisiä. Joka-aamuinen, ei ehkä kovin miellyttävä herätys unenpöpperöiselle sauna- tai puuseepolulla kulkijalle oli öisen saalistajan tahmean luomuksen läpi käveleminen. Ja aina samoissa kohdissa, eikä niitä yhtenäkään aamuna osannut varoa. Tähän hämähäkit kai sitten luottavatkin: saaliin loputtomaan sinisilmäisyyteen. Ylimääräisiä tai käytöstä poistettuja "vaijereita" myös lenteli tuulen mukana ja niitä sai tämän tästä pyyhkiä pois otsaltaan, rinnuksiltaan, säärten ja käsivarsien ympäriltä liehumasta.

Eräs keksi loistavan metsästysmaaston mökin kuistille sijoitettujen suurten päivänvarjojen välistä. Sen määrätietoista ja rauhallista työskentelyä olikin varsin kiehtovaa seurailla vaikkapa kuistilla grillaillessa. Ensin viritettiin vaijereita moneen suuntaan, jollakin ihmiselle käsittämättömällä, mutta hämähäkille täysin itsestäänselvällä tekniikalla. Se vain näytti leijuvan ilmassa fysiikan lakien vastaisesti kaikkien ilmansuuntien välillä sivusuuntiin, viistoon, ylhäältä alas ja alhaalta ylös, tähdenmuotoiseksi kuvioksi, kunnes lopulta alkoi kehittää sakaroiden poikki ympyröitä vieri viereen, alkaen keskikohdasta. Tuloksena oli säännöllisen muotoinen, tappavan tehokas ja auringonvalossa sateenkaaren väreissä hohtava käsityötaidon huippunäyte, seittirakennelma, joka näytti yleensä vedetyn itä-länsi-suunnassa, jolloin saaliseläinten lienee vaikeinta havaita se tavallisen kesäpäivän valossa. Lopuksi maestro itse asettui verkon keskikohtaan odottelemaan, kärsivällisenä ja väsymättömänä. Pian verkko jo värähtikin, kun joku epäonninen, siivekäs otus erehtyi suunnasta, ja hämähäkki singahti salamannopeasti sen luo, tainnutti saaliinsa ja kietoi sen rauhallisin, jopa ällistyttävän lempeän oloisin ottein seittiin. Siinä paketti sai vielä vähän kypsyä siihen asti, kunnes hämähäkki palasi sen luo ja aloitti aterioinnin. Otuksesta ei jäänyt jäljelle kuin tyhjä, kuiva kuori, jonka tuuli jossain vaiheessa puhalsi pois. 

Me mökin ihmisasukkaat yritimme parhaamme mukaan kunnioittaa noiden kutsumattomien kesäasukkaidemme työtä ja elämää ja väistellä seittirakennelmia, mutta aina joku ajatuksissaan käveli verkoista läpi, kuten kunnon saaliseläin ainakin. Tämä on kuitenkin olennainen osa hämähäkkien olemassaoloa, eikä meidän kömpelysten tärvelemää verkkoa jääty suremaan, vaan uusi pantiin välittömästi tekeille. Hämähäkin toimintafilosofia on näiltä osin ehkä monelle juoksijalle tuttu. 

Itsekin yritän tässä kovasti olla harmittelematta loppuloman tärveltyneitä lenkkeilysuunnitelmia. Selkä ei vieläkään oikein siedä tärähtelyjä ja flunssan jäljiltä nenä on yhä tukossa ja rinnassakin tuntuu outoa korvennusta, lihakset ovat viirustaudin kourissa kauttaaltaan kipeät ja jäykät. Vanha totuus siitä, kuinka flunssa kestää joko 14 päivää tai kaksi viikkoa, näyttää pitävän paikkansa myös minun kohdallani. 

Ensi viikolla edessä on paluu työhön ja arkeen, ja vääjäämättömästi jossain vaiheessa myös lenkkipoluille. Sen tosiasian varassa on nyt jaksettava kevyesti lepuutella viimeiset lomapäivät.