Kirjoittelenpa vielä ihan päiväkirjailun vuoksi reissun tärkeimmät tapahtumat ja johtopäätökset muistiin.
Ajan olin alun perin varannut - en täksi päiväksi, vaan ensi viikon torstaiksi. Olin onnistunut jotenkin munaamaan nettiajanvarauksessa. Onneksi huomasin asiantilan eilen illalla ja ehdin nappaamaan yhden niistä muutamista vapaista ajoista joita kyseisellä lääkärillä vielä oli jäljellä täksi päiväksi.
Saavuin paikalle jämptisti viittä vaille 11. Ja kuinkas kävikään, edeltävä potilas olikin myöhässä, joten jouduin odottelemaan vuoroani reilut parikymmentä minuuttia. Sainpas maistaa omaa lääkettäni. Minua seuraava potilas vaikutti hyvin nuorelta ja todella kivuliaalta, ja hänkin oli tullut paikalle hyvissä ajoin. Ymmärsin hänen ja seurassaan olleen henkilön puheista, että kyseessä oli jonkinasteinen tapaturma, jota oltiin saavuttu nopeasti tutkituttamaan. Siksipä sitten, kun oma vuoroni koitti, päätin hoitaa homman vauhdilla. Enhän ollut tullut hakemaan sielunhoitoa vaan tiedon siitä voiko polvellani vielä juosta, kuinka pian ja kuinka paljon. Tämän tiedon saamiseen arvelin kuluvan korkeintaan viisi minuuttia aikaa. Röntgenlääkäri oli antanut lausunnon kuvien perusteella, joten hoitavan lääkärin tehtäväksi jäisi vain tulkata sen sisältö minulle.
Kun pääsin vastaanottohuoneeseen, kävi ilmi, että kuvat eivät olleetkaan siellä. Ne olivat yhä matkalla alakerrasta yläkertaan. Lääkäri tutki tietokoneelta oliko lausunto jo tehty. Se löytyi, joten lääkäri ampaisi ulos ovesta ja lähti etsimään kuvia. Hetken päästä hän palasi ja totesi anteeksi pyydellen, ettei nyt kyennyt tähän hätään löytämään niitä. Lausunto oli kuitenkin tietokoneella, joten hän luki sen minulle.
Lausunnon sisältö oli yksiselitteinen: mitään rikkoutumia ei ollut löytynyt, eikä minkään pitäisi olla menossakaan rikki. Normaali, terve polvi. Sanoin lääkärille, että tämän vain halusinkin kuulla, ja että kuvat voisi lähettää minulle kotiin postitse. Sovimme, että kun kuvat tuodaan, lääkäri käy ne vielä läpi ja lähettää sitten minulle.
Sain vielä lopuksi luvan jatkaa treenaamista omien tuntemusten mukaan. Leirille lähtöön ei ole mitään estettä, eikä juoksemiseen. Itsestään selväähän on, ettei kipeällä polvella juosta, mutta korvaavia liikuntalajeja voin hyvin harrastaa. Koska vaivan syy ja laatu ei nyt ole tarkkaan tiedossa, voidaan tilannetta vain seurata ja puuttua asiaan jos kipuilu äkkiä pahenee tai ei millään konstilla lakkaa. Kipua voin hoitaa oireiden mukaan. Sanoin lääkärille, että reilun viikon mittainen lähes täyslepo on tehnyt ilmeisen hyvää, polvi on oireeton esimerkiksi juuri nyt. On siis mahdollista, että vaivat loppuvat ajan kanssa itsekseen ja liittyvät yleiseen rasitukseen ja lihasten väsymiseen. Olin maininnut lääkärille aiemmalla käynnilläni näistä harrastuksistani.
Tämän jälkeen poistuin. En tiedä olisiko minun pitänyt vielä kysellä esim. jumppaohjeita tai neuvoja erilaisten tukien jne käytöstä, mutta mielestäni en kaipaa niissä asioissa juuri nyt opastusta. Nivelen takia ei mitään tukia tarvita, järkeni mukaan niistä voi olla väärin/turhaan käytettyinä jopa haittaa, ja jumppaa ja venyttelyä harrastan muutenkin säännöllisesti. Käyttämieni liikkeiden pitäisi olla oikeanlaisia ja monipuolisia. Sen verran pitkään ja paljon olen elämäni aikana eri yhteyksissä jäseniäni oikonut.
Viime aikojen Pilates-harjoittelusta on mitä ilmeisimmin ollut suurta hyötyä, ja enpä ihmettelisi, vaikka olisin levon ja Pilateksen avulla onnistunut esim. vahvistamaan tai terapioimaan joitakin kriittisiä kohtia kehossani tai psyykessäni. Teoriani siitä, että vaivan varsinainen syy piilee päässä ja säteilee sieltä polveeni, on siis täysin mahdollinen!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.