Muutamia kuukausia sitten kirjoittelin täällä blogissani kommentteja liittyen horrostamiseen. Jotkin terveydentilassani tapahtuneet muutokset hämmensivät tuolloin niin paljon, että katsoin parhaaksi tyytyä hiljaiseloon niin kauan, kunnes pääsisin taas tasapainoon.

Runsas viikko sitten, kun istahdin mietteissäni tietokoneeni ääreen ja avasin selaimen, silmiini osui ensimmäisenä uutinen "Philae Landerin" heräämisestä. Se oli vasta alustava uutinen, koska Philaelta oli juuri saatu emoluotaimensa Rosettan välityksellä ensimmäinen yhteydenotto lähes seitsemään kuukauteen. Ei ollut tietoa, minkälaisessa kunnossa laskeutuja oli. Siltä oli odoteltu yhteydenottoa jo maaliskuusta lähtien.

Philae.jpg

Kuva: Nasa

Pian kuitenkin kävi ilmi, että tuo pieni laskeutuja oli kerännyt dataa jo ennen kuin se onnistui lähettämään signaalin Maahan. Sen massamuistissa oli lähettämättöminä yli 8.000 datapakettia, ja noiden pakettien sisältämän tiedon perusteella voidaan aikanaan päätellä jotain siitä, mitä sille oli tapahtunut ennen ensimmäistä signaalia. Massamuisti ja Philaen varusteena oleva PP-mittalaite ovat Ilmatieteen laitoksen toimittamia laitteita. 

rosetta.jpg

Kuva: Esa

Tämä tarina jatkuu omalla painollaan sitä mukaa, kun tietoa saadaan avaruudesta. 

Philae on vain pieni luotain, mutta on meidän ihmisten silmissä tehnyt suuren urotyön kestettyään äärimmäisen ankaria oloja kuukausien ajan. Auringon lämpö ja valo saivat sen sitten havahtumaan horroksestaan ja nyt näyttää siltä, että se voi jatkaa työtään ja kerätä lisää tietoa komeetastaan. 

Ehkä tässä tarinassa taas kerran tulee näkyväksi se, miten yhtä lailla tärkeää on kyetä selviytymään vastoinkäymisistä kuin onnistua välttämään ne. 

Pieni Philae on inspiroinut minuakin valtavasti. Sehän on tietenkin "vain" kone, joka tekee asioita, jotka se on ohjelmoitu tekemään, tiukasti ihmisen ohjauksessa. Siltikään en voi olla jossain määrin samaistumatta siihen ja sen tarinaan, miten tuo tarina sitten ikinä päättyykään. 

Opintoni ovat edenneet työssäoppimisen vaiheeseen, eli olen jo parin kuukauden ajan ollut ns. oikean työnantajan palveluksessa ja teen tulevaan ammattiini kuuluvia tehtäviä. Aiemmin vastaavaa opintojen vaihetta on kutsuttu työharjoitteluksi, ja sitähän tämä myös osaltaan on, eli työssä olemisen harjoittelua, joka on tietenkin olennaista opiskelijoille, joilla ei työkokemusta ole vielä paljon. Nyt kuitenkin opiskellaan alaa tekemällä, eli kohtaamalla työelämän tilanteita ja ratkaisemalla ongelmia käytännössä niin itsenäisesti kuin mahdollista. Aiemmissa opinnoissa hankittiin teoreettista osaamista sekä taustatietoa mm. lainsäädännöstä, alaan liittyvistä sopimuksista, asiakaspalvelutyöstä ja miksei yrittäjyydestäkin. Nyt on aika ns. pistää kädet saveen. 

Työssäoppimisjaksolle siirtyminen jännitti kovasti. En ollut lainkaan varma, riittäisikö tekninen osaamiseni edes vaatimattomien pulmien selvittelyyn. Vähitellen, pala palalta tilanteisiin tarttumalla ja niihin pureutumalla olen kuitenkin onnistunut kasvattamaan osaamistani. Näin ainakin toivon. 

Liian vaikeita tehtäviä ei työssäoppijalle tietenkään ole annettu, enkä tietääkseni ole aiheuttanut mitään suuria vahinkoja. Pieniä haavereita on sattunut, mutta niitähän sattuu. Jokainen niistä kuitenkin innokasta aloittelijaa murehdituttaa, koska kyse on todellisessa tuotantokäytössä olevista resursseista. Ehkä en enää tee samoja virheitä. Virheiden takia murehtiminen ei vie mitään eteenpäin, vaan on yksinkertaisesti noustava murheen suosta ja yritettävä korjata, mitä korjattavissa on. Aika paljon voidaan korjata. Itseluottamuskin.

Tietynlaista korjautumista on tapahtunut myös kehossani. Tulin toissa viikolla laatineeksi elämäni ensimmäisen kuntoiluohjelman (tai oikeastaan hölkkäohjelman, lihaskuntoharjoittelua jne teen sopivissa kohdissa aluksi ns. mutu-pohjalta nähdäkseni, mistä on hyötyä ja mistä ei). Käytin mallina FMR:n viiden tunnin maratonohjelmaa, joka vaikutti kerrassaan soveltamiskelpoiselta. Mainittakoon, että FMR:n juoksuohjelmat on "suunniteltu terveille, nuorille miehille", ja "vanhempien veteraanijuoksijoiden on käytettävä niitä vain viitteellisinä". 

Näin juuri tein eli otin ohjelman soveltamisessa huomioon pitkän horrostukseni ja siitä seuranneen väistämättömän painonnousun, unohtamatta eteneviä selkärankaongelmia sekä ilmeisesti peruuttamattomasti heikentynyttä hapenottokykyä. Syntyi oikein toteuttamiskelpoisen näköinen Excel-taulukko, joka nyt seuraa mukanani kätevästi pilvipalveluun tallennettuna. 

Aika näyttää, miten pystyn suunnitelmaa seuraamaan.