Kuluvalla viikolla olen jatkanut kuntopyöräharjoittelua. Maanantaina vedin varsinaisen "pitkiksen", eli ajelin peräti tunnin ja 20 minuuttia yhtä soittoa.

Olen yrittänyt luoda vaihtelua polkemiseen säätelemällä tempoa ja vastusta, vaikka kuntopyörän ohjekirjassa kehotetaankin säilyttämään tempo samana. En tajua, mikä idea siinä on. Joinakin kertoina olen ajellut myös tasaista vauhtia alusta loppuun.

Keho alkaa tottua liikuntaan ja suorastaan kaivata sitä. Töistä palattuani laitan nopeasti ruoat ja syön itsekin. Parin tunnin kuluttua vedän pyörän olohuoneen nurkasta television eteen ja oikein innoissani asetun polkemaan. Vähästä sitä joskus voi ollakin tyytyväinen.

Lonkka on tuntunut pitävän harjoituksesta. Nivelen jäykkyys ja koko lantion kankeus on vähentynyt selvästi. Ajoittain tunnen yhä pientä kipua vaikeasti määriteltävässä kohdassa ikään kuin lonkkanivelen takana, joka levolla katoaa. Kivun voi aiheuttaa murtumakohta, mutta myös bursiitti, joka minulla siis sitten lopulta myös diagnosoitiin. Tosin hyvin lievänä.

Ensi viikoksi Kaappimaratoonari pistää kuitenkin kuntopyöränsä parkkiin, pakkaa matkalaukkuunsa joogamaton, voimapyörän ja vesijuoksuvyön, ja suuntaa talvilomamatkalle rapakon taakse. Toivotan kauniita kelejä kaikille!