Kuluneet pari viikkoa juhannuksen jälkeen ovat olleet lenkkeilyn kannalta suotuisat, ainakin mitä tulee säihin. Auringonpaiste on tietenkin aina mukavaa, mutta hellettä en todellakaan kaipaa. Omille luilleni otollisin lämpötila on jotakin 17 ja 22 asteen välillä, ja mieluiten puolipilvinen ja raikastuulinen keli, mahdollisesti pienin, lempein sadekuuroin maustettuna. Säätilauksia voi tietenkin itse kukin esittää, mutta niitä valitettavan harvoin otetaan vastaan saati toteutetaan sellaisenaan. Niinpä on tyydyttävä siihen, mitä taivaalta milloinkin tulee. 

Ihan joka päivä en ole kenkiä jalkaani sitaissut. Välipäiviä on tullut pidettäväksi ensinnäkin siksi, että yhä oireilevat kantapääni vaativat palautuakseen toisinaan päivän taikka pari. Olen vaihtanut takaisin paremmin tuettuihin ja vaimennettuihin juoksukenkiin siinä toivossa, että pehmeämpi askel jotenkin edistäisi kantapäiden hitaanlaista toipumista, sekä kokeillut juoksualustoja niin paljon kuin kotiseudulla on mahdollista, mutta nähtävästi olen näillä vaihteluilla aiheuttanut myös uusia selkäongelmia, lähinnä ristiselän alueelle. Näihin särkyihin voi toisaalta olla tuhat muutakin syytä. Joka tapauksessa olen hieman joutunut jarruttelemaan myös selkäni toimintakyvyn säilymiseksi. Suoraan sanoen elämä on ollut melkoista terävällä pinnalla tasapainoilua, kun olen yrittänyt välttää ylilyöntejä mutta silti saada viikon liikunta-annoksen täyteen. Onpa tullut mieleeni sellainenkin mahdollisuus, että kantapää- ja selkäongelmat olisivat jotenkin tekemisissä keskenään. Ei kuulemma olisi ainutkertaista maailmanhistoriassa. Jos syystä tai toisesta rikastun, saatan selvittää asian perinpohjaisesti. Sitä odotellessa tyydyn iloitsemaan tosiasiasta, että näistä pikkusäryistä ja -vaivoista huolimatta pystyn lenkkeilemään ainakin sen neljä kertaa viikossa. 

Viime aikojen lenkeistä mieleenpainuvin oli toissapäiväinen parituntinen, kun läksin Itä-Pakilan halki risteillen rukkastuntumalla kohti Paloheinää. Tarkoitukseni oli ollut pistäytyä pururadalla, mutta viime hetkessä muutin mieleni, koska rankka ja jyrkkä ylä- ja alamäkijuoksu ei ehkä juuri tällä hetkellä ole järkevää. NIinpä jatkoin Paloheinän majalta kohti Pitkäkoskea, Niskalan arboretumia ja Haltialaa. 

En olekaan pitkään aikaan lenkkeillyt noilla seuduilla ja päätinkin saman tien, että asiantilaan on saatava muutos. Maisemat ovat näin kesäaikaan kauniin vehmaita ja ilma metsätien varjoissa raikas. Keväisin arboretumissa soi mahtava lintujen konsertti aamusta myöhään iltaan. Kuninkaantammentie on vilkkaassa kuntoilukäytössä ja kapealla tiellä tilansa ottavat niin kävelijät, koiranulkoiluttajat, hölkkäilijät, pyöräilijät, rullasuksihiihtäjät kuin satunnaiset aktiiviurheilijat, joista yksi, ikävä kyllä tunnistamattomaksi jäänyt, juoksi minua vastaan aivan käsittämättömän kovaa vauhtia, ja syystä tai toisesta pitkin tien vasenta laitaa. Näihin vauhtihirmuihin, jotka jo ulkonäön perusteella voi luokitella ns. oikeiksi juoksijoiksi, törmää Pitkäkosken seutuvilla aina silloin tällöin. Harvoin tielläliikkujien kesken kai kuitenkaan mitään pahoja selkkauksia syntyy siitä huolimatta, että etenemistyylejä ja -vauhteja on yhtä monia kuin kulkijoitakin. Minäkin väistin vauhdin hurmasta silminnähden nauttinutta urheilijaa mukisematta. Ei se vaadi kuin pari ylimääräistä askelta sivulle. 

Käännyin Fallintielle, hölköttelin peltojen halki Vantaanjoen rantaan ja sieltä Tuomarinkylän ohitse jokirantaa pitkin kotiin. En valitettavasti osaa sanoa, kuinka pitkä tuo lenkki oli, mutta melko tarkkaan kaksi tuntia minulta meni aikaa, kun etenin tavanomaista pitkän lenkin vauhtiani, joka vaihtelee päivän, terveydentilan ja mielialojen mukaan jossain seiskan tienoilla per kilometri. Hyvällä matikkapäänupilla varustettu henkilö voi halutessaan näiden tietojen perusteella arvioida tallaamani reitin pituuden. 

Tänään otin enemmän tuntumaa asfalttiin ja kiersin pitkästä aikaa T1-lenkkini, joka sekin oli virkistävää vaihtelua työmatkalenkkeilyyn. Tapanilassa puut, kukat ja pensaat tuoksuivat, liikenne oli kesäisen verkkaista ja aurinkokin paistoi sopivasti selän takaa lähes koko matkan.