Kohteen valinta oli tänään vaikeaa. Yhtäältä mieli paloi metsään, vaeltamaan yksin, suurten, tummien kuusien juurille, ja toisaalta taas ihmisten ilmoille, auringon punaisiksi paistamien, iloisten kasvojen keskuuteen. 

Olen havainnut, että tietyssä mielentilassa onnellisten ihmisten näkeminen on parasta lääkettä. Ikinä ei ole takeita siitä, että juuri tietyllä reissulla pääsee moista ihmettä todistamaan, mutta mitäänhän ei koskaan saavuta, jollei edes yritä. 

Niinpä suuntasin sinne, missä arvelin löytäväni niin yksinäisyyttä kuin läsnäoloa, eli joen rantaan. 

Olen aiemmin täällä blogissani raportoinut kirkkotiereissuistani, joiden yksi etappi on ollut Pyhän Laurin Kirkko Helsingin pitäjän kirkonkylässä. Näillä reissuillani olen kulkenut ohi tienviitan, jossa lukee Myllykuja, ja sitä vastapäätä on toinen tienviitta, joka osoittaa kohti Kirkonkylän myllyä. Tänään oli se päivä, jona otin noista selvää. 

Päästäkseni Myllykujan alkupisteeseen minun oli ensin käveltävä pitkä pätkä Keravajoen vartta pitkin. Jokimaisema oli kauniina kevätpäivänä kovasti edukseen, vaikka huhtikuisen karu. 

Matka sujui näitä maisemia ihaillen joutuisasti. Linnut lauloivat ja kanssaulkoilijat näyttivät nauttivan paitsi siitä, myös auringonpaisteesta kaikin tavoin. Ihmiset vaelsivat joen rannoilla kuka polkupyörän selässä, kuka kävelysauvojen tai vaikkapa elämänkumppaninsa tukemana. 

Hassua sinänsä, että tuolle tienpätkälle on edes annettu oma nimi, vaikka se kaiken järjen mukaan nimensä ansaitseekin. Myllykuja alkaa Kirkkotiestä ja päättyy Helsingin pitäjän kirkonkylän myllylle. Se on vain noin parisataa metriä pitkä.

Itse mylly ei liene ollut käytössä enää aikapäiviin, mutta paikalla on ehkä pidetty tansseja. Myllyrakennuksen edessä oli rakennelma, joka saattaisi sopia tanssilavaksi. Paikka vaikutti muutoin kohtalaisen hylätyltä.

Muutama kalastaja kyyhötti kosken rannassa. Joen rantaniityillä saattaa kesällä kasvaa korkeata heinikkoa, joka ei näin punkkien valtakautena taida juuri houkuttaa loikoilupaikkana. 

Suorastaan soisin, että tämäkin paikka kunnostettaisiin. Paikka on pala Helsingin vanhinta historiaa, ja saattaisi sopivasti tuunattuna olla todella viehättävä retkikohde. Rannat olivat nytkin sinällään siistit. Huhtikuu tietenkin näyttää kaikki paikat hieman karummassa valossa kuin kesäaikaan. Koskesta varmasti nousee kalaa samaan tahtiin kuin muistakin Kerava- tai Vantaanjoen koskista. 

Mylly kosken yläjuoksulta päin. 

Helsingin pitäjän kirkonkylän skyline.

Koska päivä oli vielä nuori, päätin palata kotiin Suutarilan kautta. Siellä kevät tuntui olevan jo pitkällä.