Alkukesän lopullisesti käyntiin sysännyt lämmin jakso taitaa olla nyt ohi, ainakin toistaiseksi. Helleaalto vei mukanaan osan treenimotivaatiostani. Samalla kuitenkin omalla tavallaan käänsi uuden lehden ja aloitti uuden luvun tässä hahmottomassa juoksuharrastukseni tarinassa.
Niin kuin usein tapahtuu, kun rupeaa harrastamaan liikuntaa, kunto todellakin kasvaa ja kehittyy. Näin käy, vaikka treeni ei olisikaan kirjaviisaudella suuniteltu. Jos liikkuu enemmän kuin aiemmin on liikkunut, ei kunto ainakaan huonone. Myös minä tunnen päässeeni jollekin tasolle, joka etäisesti muistuttaa hyväkuntoisuutta. Esimerkiksi viimeisin lenkkini tuntui lähes alusta loppuun asti helpolta ja mukavalta. Tässä vaiheessa olisi viisasta pyrkiä pois mukavuusalueelta, edes vähin erin, ja lisätä joko treenien kestoa tai tehoa. Olisi astuttava seuraavalle portaalle. Olisi rakennettava ensimmäinen kerros valmiin sokkelin varaan. Olisi luotava multaa hiekkapohjustuksen päälle. Mitä vertauskuvastoa nyt kukakin haluaa käyttää.
Ikävä kyllä aika loppuu kesken. Ensi viikolla olen eräänä päivänä pääroolissa näytelmässä, jossa osa kehostani mitä ilmeisimmin puretaan osiin ja kootaan uudelleen, ja kaikki ylimääräiset, rikkinäiset ja/tai kuluneet osat heitetään pois. Tästä toipuminen ottaa aikansa, eikä kiirehtiä saa. Soitin sairaalan leikkausosastolle ja puristin siitä ihmispoloisesta, joka erehtyi vastaamaan puhelimeen, ennakkotiedon tulevan sairauslomani pituudesta. Nähtävästi on varauduttava vähintään kahden viikon toipilasaikaan. Tämä ennakkotieto on kuitenkin vain hyvin summittainen arvio, koska toimenpiteen yksityiskohdista lienee määrä päättää lopullisesti vasta, kun minut on aseteltu pöydälle operoitavaksi ja asioihin perehtynyt ammattilainen on suorittanut lähemmän tarkastelun. Niinpä on mahdollista, että toipumisaika huomattavastikin pitenee. Voi se vastaavasti ehkä myös lyhentyäkin. Oli miten oli, hötkyilyyn ei jälleen kerran ole minkäänlaista aihetta.
On selvää, että kenties viikkojen pituisen toipumisen jälkeen en enää ole edes sillä suorituskyvyn tasolla, jolla nyt olen. Rakennustyö on aloitettava osittain uudelleen. Mutta siihenhän minä olen jo tottunut. Hikeä, kipua ja tuskaa, sitä on ihmisen elämä.
Päivityksiä on Kaappimaratoonarilta näin ollen odotettavissa vasta, kun jotain uutta ja kiinnostavaa kerrottavaa on. Eräs seuratoveri kirjoittaa englannin kielellä kivun ja kärsimyksen suhteesta täällä Suosittelen lukemaan!
keskiviikko, 30. toukokuu 2012
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.