Perjantaille suunnittelemani aamu- ja iltatyömatkalenkkeilyt menivät pieleen kun aamulla piti mennä pojan koululle opettajaa tapaamaan ja unohdin kaiken lisäksi siinä hässäkässä lenkkitossut kotiin. Puuttuvista varusteista alkaa nähtävästi tulla tapa....

Iltapäivällä kävinkin sitten hakemassa uuden passini passitoimistosta ja ajelin bussikyydillä kotiin. Illemmalla ruoanlaiton jms kotihommeleiden jälkeen vaihdoin lenkkikamppeet ylleni ja lähdin ulos. Olin puuhaillessani suunnitellut taas uuden reitin, tosin vanhoista aineksista.

Lähdin hölköttelemään kohti Vanhaa Tuusulantietä, jolta käännyin juuri ennen Vantaa-joen siltaa kohti Haltialaa. Juoksin peltojen poikki Tammistoon ja sieltä takaisin sillalle, eli sain tällä tavalla reilun 40 minuutin mittaisen lisälenkin vanhaan kunnon Tapanila-Malmin lentokenttä -reittiini. Ilta oli poutainen ja viileä. Ihailin mennessäni Vantaan ja Pohjois-Helsingin taajamien valoja, radiosta tuli maisemaan sopivaa musiikkia, joka loi eräänlaisen Bladerunner-tunnelman.

Jalat tuntuivat torstain loskarämpimisen jälkeen kumma kyllä hyvin vetreiltä, joten annoin mennä hyvältä tuntuvaa vauhtia. Pidin muutaman kävelytauon ihan vain huvin vuoksi. Parisenkymmentä kilometriä taisi tulla lenkille mittaa, aikaa käytin kaksi tuntia ja 13 minuuttia.

 

Lauantaiaamu oli aurinkoinen. En kuitenkaan päässyt sängystä ylös niin aikaisin kuin olin suunnitellut. Vasta hieman yhdentoista jälkeen vääntäydyin jaloilleni, söin nopean aamupalan (jugurttia ja kaurahiutaleita), vaihdoin lenkkikamppeet ja painelin matkaan. Perhe oli suurimmaksi osaksi omilla teillään, joten päätin käyttää tilanteen hyväkseni ja juosta niin pitkän lenkin kuin ehtisin. Ajankäyttöä rajoitti paitsi aamu-unisuus myös alkuillaksi sovittu meno. Klo 17 piti olla siistinä ja freesinä lähdössä päivälliskutsuille.

Sain lenkkivaatteita pukiessani ajatuksen, että pidentäisin keskustalenkkiäni juoksemalla ensin Seurasaareen ja sieltä Meilahden ja Kampin kautta Kaivopuistoon ja sieltä normaalia reittiä kotiin. Niinpä suuntasin kohti Haagaa.

Otin reppuun juotavaa ja pientä purtavaa. Kilometrin jälkeen totesin, että olin liioitellut juomien kanssa. Reppu oli hivenen liian painava, tai sitten edellisen illan lenkki tuntui vielä kropassa. Joka tapauksessa hikoilin aluksi runsaasti ja meno tuntui tahmealta. Jatkoin kuitenkin eteenpäin rauhallista vauhtia, yritin rentouttaa kehoni ja mieleni, ajatella myönteisiä ajatuksia. Kuuntelin radiosta sopivaa menomusaa. Haagaan päästyäni olo oli jo huomattavasti parempi. Sää sen sijaan huononi hetki hetkeltä. Pian taivaalta alkoi putoilla hiutaleita. 

Repun kanssa lenkkeillessä on tärkeätä pitää hartiat alhaalla ja rentoina. Siihen pitää aluksi oikein keskittyä. Minulla on ainakin taipumus yrittää "kannatella" selässäni olevaa painoa, vaikka repussani on hihnat sekä rinnan että vyötärön poikki, niin että repun painon pitäisi jakautua todella tasaisesti. Hartioiden turha jännittäminen voi aiheuttaa paitsi koko selän lihasten jumiutumista myös päänsärkyä jälkeenpäin.

Seurasaaren ohitin, vaikka tarkoitukseni oli ensin kiertää siellä pieni lenkki. Tiet näyttivät niin sohjoisilta ja liukkailta siellä. Pidin lennossa juomatauon, jotta saisin reppua keveämmäksi ja jatkoin kohti Meilahtea. Hölkkäsin Hietaniemen hautausmaan sivuitse. Siellä jouduin pitämään uuden pysähdystauon kun puhelimeni soi. Samalla tyhjensin vielä saippuapullollisen vettä. 

Saavuin tutulle työmatkareitille Mechelininkadulle. Tässä vaiheessa tunsin lievää väsymystä ja kävelin sen matkaa kuin Ruoholahden risteyksien ohitus vaati. Lunta pyrytti ja välillä taas pyry taukosi.

Kaivopuiston tuntumaan päästyäni Groove alkoi ottaa häiriötä jostakin, kuten olen huomannut tapahtuvan varsin usein. En tiedä mikä siellä säteilee, miksi ja milloin, mutta rätisevää ja katkoilevaa musaa on piinallista kuunnella. Säädin siis mp3:n soimaan ja sieltähän kajahti heti aluksi Lenny Kravitzin rokkaava poljento. Tutut sävelet toivat lisää virtaa jalkoihini ja hölkkäsin reipasta vauhtia ilman pysähdystaukoja aina Sörnäisiin asti. Mutta siellä väsy iski taas, ja tuntui, että syke aivan villiintyi. Lautatarhankadun mäen kävelin ylös ja jatkoin Hämeentietä pitkin hyvin rauhallista köpöttelytahtia kohti kotia. Juuri ennen kääntymistäni Intiankadulle hörppäsin vielä pullollisen vettä. Viimeisen kilometrin kävelin ja se oli ihan hyvä päätös.

Aikaa sain tuhrattua kaikkine taukoineen tasan kolme ja puoli tuntia, joten hieman vajaat kolmisenkymmentä kilometriä taisi lenkille kertyä pituutta.