Kuun vaihteessa liityin taas kerran somessa liikunnan iloa jakavan Marrasputkiryhmän seuraan. Kyseessä on jo perinteeksi muodostunut marraskuinen liikuntatapahtuma, jossa tavoitteena on harrastaa juoksua, kaikenlaista liikuntaa tai muuten vain ulkoilua joka päivä marraskuun ajan. Tavoitteena on kääntää vuoden pimeimmän ajan synkkyys voitoksi lähtemällä joka päivä ulos uhmaamaan väsymystä, ketutusta ja luovuttamisen tunnetta. Näin ainakin omalla kohdallani. Joku muu voi kuvailla omat tavoitteensa toisin sanoin.
Olen mukana näistä ehkä kevyimmässä, muttei yhtään muita vähäisemmässä eli ulkoiluputkessa. Sääntönä on, että joka päivä on ulkoiltava vähintään 30 minuuttia. Vauhti, tyyli ja määrä ovat vapaavalintaiset, mutta aikarajoitus on tarkka.
Kuluneen viikon aikana olenkin melko säntillisesti saanut tavoitteen täyteen ja vähän ylikin. Olen hölkkäillyt n. 40 - 80 minuutin lenkin muina paitsi kahtena päivänä. Olen pelännyt, ettei lonkkani kestäisi jokapäiväistä juoksemista, mutta nyt onkin osoittautunut, että kävely saattaa olla sille juoksuaskelta pahempaa myrkkyä. Kun nyt olen seitsemästä päivästä viitenä hölkkäillyt, lonkkani on täysin oireeton.
Toki olen kiltisti venytellyt ja huoltanut kehoani, mutta silti.
Pitkästä, pitkästä aikaa juokseminen tuntuu aika helpolta ja nautinnolliselta. En ole juuri kävelytaukoja pitänyt. Ylämäet olen kulkenut juosten tai pitkällä askelella harppoen.
On lisäksi ollut hienoa havaita, että kehitystä tapahtuu. Juoksuaskel tuntuu päivä päivältä kevyemmältä, rutiininomaisemmalta ja joutuisammalta. Henki kulkee myös, tosin lievästi lääkityksellä tuettuna.
Pari kolme viikkoa sitten havahduin nimittäin tietoisuuteen, että syysallergiani on jälleen palannut. Kutsun tuota tilaa syysallergiaksi paremman nimityksen puutteessa.
Ensin en tyypillisesti aavistanut mitään. Olo oli vain tukkoinen, kurkku karhea, väsytti jatkuvasti ja lihaksista tuntui voima kadonneen. Mittailin kuumetta, mutta surkeasta voinnista huolimatta olin normaalilämpöinen. Töissä oli vaikeata jaksaa. Aloitin hengittämistä helpottaakseni kuurin kevätflunssasta yli jäänyttä tehokasta antihistamiinia sekä kortisonisuihketta ja kas, parissa päivässä olo parani kerrassaan dramaattisella tavalla. Ei se ollutkaan flunssaa, oli todettava.
Teoriani on, että lenkkeily ja ulkoilu näin syksyn keskellä, kun joka paikka on täynnä maatuvaa materiaalia ja kaiken maailman itiöitä, pöpöjä ja hiukkasia, saan näitä aika voimakkaita allergiaoireita. Ei se voi muutakaan olla, kun niin usein tähän samaan aikaan vuodesta "sairastun" ilman mitään todellista sairautta. Olen kirjoittanut samasta asiasta aiemminkin.
Jatkoin vahvan antihistamiinin ottamista ja kortisonisuihketta, kunnes olo oli taas normaali. Nyt nappaan päivittäin käsikauppa-antihistamiinia ja se tuntuu riittävän tilanteen ylläpitoon.
Kauhulla odotan, kunnes taas flunssa iskee. Influenssapiikin kävin ottamassa, joten sen vaara on eliminoitu niin tehokkaasti kuin mahdollista.
Siihen asti ja sitä odotellessa: tossua tossun eteen! Putkea on vielä pitkä pätkä jäljellä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.