Päivä kului seuratessa Hiekkaharjun 6 h -juoksun tunnelmia ja tapahtumia kisapaikalla. Hienoja tuloksia tehtiin niin naisten kuin miesten sarjoissa. Kaikki juoksijat ylittivät maratonin rajan, paras tulos lähenteli 80 kilometriä. Päivän voittajia olivat Tommi Nietosjärvi ja Outi Siimes. Onnittelut heille!
Sää oli kaunis aamusta asti, ja pysyi kauniina, sääennustuksista huolimatta. Itse asiassa sää oli niin kirkas, että onnistuin kärventämään naamatauluni jo toista kertaa tänä keväänä. On niin sievä pandaväritys nyt että vallan.
Kisapaikalla oli sekä yleisön että juoksijoiden joukossa runsaasti tuttuja. Aika kului mukavasti heidän kanssaan jutustellessa tai tuloksiaan jännittäessä. Muutamia keskeytyksiä sattui, harmittaa näiden juoksijoiden puolesta, mutta tätä tämä laji taitaa olla. Vaikka sää ja olosuhteet olisivat suotuisat, joku muu kohta saattaa pettää. Ei siinä auta muu kuin treenata lisää ja keskittyä seuraavaan koitokseen. Kuulostaapa helpolta.....
Alun perin olin aikonut juosta vielä illalla kisoista kotiin palattuani pitkiksen, mutta aikataulut muuttuivat jälleen kerran epäsuotuisalla tavalla siten, että tyydyin lyhyempään ja kiivastahtisempaan jolkotukseen lähimetsässä. Taitoin noin 6,4 km:n matkan 36 minuutissa ja painuin kotiin pihvinpaistoon.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.