Läksin hölköttelemään illansuussa kohti Paloheinää. Sää oli mitä kaunein, lämpöä kolmisentoista astetta. Puin ylleni talvitrikoot (vanhat luut kaipaavat yhä lämmintä vaatetta), kerraston pitkähihaisen paidan päälle vedin mustan juoksupaitani ja päähän painoin lippiksen. Radion säädin Grooven taajuudelle.

Laskettelin hiljakseen Paloheinään. Jalat tuntuivat painavilta ja keskentekoisilta, kuten odottaa saattoi lauantain juoksujen jälkeen. Matkan edistyessä lihakset ja nivelet kuitenkin lämpenivät ja vetristyivät. Ajatuksenani oli ollut poiketa pellon laidasta 7,5 km:n pururadalle mutta näin jo kaukaa, että se oli yhä lumen ja jään peitossa. Metsän varjoissa kevät etenee hitaasti. Kävin vielä lähempänä toteamassa tilanteen, jatkoin matkaa majalle asti ja käännyin sieltä takaisin.

Meiltä on Paloheinän majalle matkaa 4,5 kilometriä. Olin hölkötellyt sinne melko tarkkaan 32 minuutissa. Paluumatkalla mieleni teki juosta vähän nopeammin. Kiihdytin vauhtia pellon viereisellä suoralla, niin että kun reitin mäkisempi jakso alkoi, meno oli jo melko reipasta. Ajattelin, että jalatkin kestäisivät rasituksen sillä tavalla paremmin, ja niinhän ne kestivät, ja olihan reilun puolen tunnin verryttelykin tehty alle. Niinpä ehdin hyvissä voimissa kotiin ajassa 1 h 42 sek, eli paluumatkaan käytin 28 minuuttia ja rapiat.