Tiistain tuplasalisessio sujui kohtalaisesti. Olo oli kumman väsynyt ja voimaton, arvatenkin mahavaivojen ansiosta.  Jonkinasteinen neste- ja energiavaje lienee syntynyt, koska lihakseni olivat keskiviikkona hyvin kipeät. Syynä näihin mahaongelmiin on mitä suurimmalla todennäköisyydellä divertikuloosi, joka on viihtynyt elämäntoverinani jo vuosien ajan, eikä ole aikeissa minua milloinkaan hylätä.

Oireilu vaihtelee kovasti, joskus menee kuukausiakin ilman juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt on ilmeisesti taas tullut korkea aika piinata minua, ja tietenkin saman tien viikkotolkulla. En ole kyennyt selvittämään, mikä tekemisissäni voisi provosoida oireita, mutta vahva epäilys on, että paitsi runsas fyysinen rasitus myös stressi lisäävät alttiutta. 

Eilen ja tänään olen pohtinut, mennäkö Hassemaratoonille vai ei. Juoksun sielullinen vaikutus olisi mitä edullisin, mutta minua suoraan sanoen pelottaa, että jos nyt tässä tilassa lähden edes kevytvauhtiselle noin pitkälle reissulle, joudun katumaan päätöstäni. Olen ajautunut noudattamaan sitä, mitä toisinaan tulee muka lohdukkeeksi lausutuksi juoksutovereille: tulee uusia juoksuja. Säästelen - tai oikeammin keräilen - voimia Wihan nonstop-juoksuun, joka odottaa enää vajaan kuukauden päässä. Sitä odotellessa tyydyn lyhyempiin reissuihin niin kauan kuin vessareissut toistuvat yhtä tiuhaan kuin nyt.