Hauskalta näyttää hallintasivulla kirjoitusteni otsikoiden kehitys. Tämä viimeinen ikään kuin kruunaa sarjan.
Mutta asiaan. Tänään kävin tapaamassa urheilulääkäriä, jonka erikoisalana on ortopedia ja erityisesti mm. polvivaivat lääkäriaseman nettisivujen mukaan.
Saavuin vastaanotolle melkein vartin myöhässä ruuhkan takia, seuraava asiakas saapui ilmoittautumaan heti jälkeeni, mutta lääkäri kuunteli valitukseni ja vaivani kiirehtimättä. Kyseli juoksuistani eikä yhtään moittinut minua. Sitten hän käänteli ja väänteli polveani, tunnusteli sattuuko sieltä ja sattuuko täältä. Tänä aamuna polveni olikin varsin hyvässä kunnossa, turvotusta ei ollut eikä pahaa särkyäkään. Sen matkan aikana kun kävelin pysäkiltä lääkäriasemalle kipu kuitenkin jo palasi. Lääkäri suositteli magneettikuvausta siksi, että kävely jo aiheuttaa hankaluuksia. Varaan ajan vielä tänään. Hänen mukaansa polveni on jämäkkä, ristisiteet ja lumpio ovat kunnossa jne, mutta heitti epäilyksen jonkinasteisesta kierukkaongelmasta. Se näkyisi magneettikuvassa. Enempiä arvailuja lääkäri ei ääneen lausunut, mikä oli vain hyvä asia, koska sitten vain pohtisin niitä ympäri ja yhteen enkä silti tulisi hullua hurskaammaksi.
Kuvausajan hän arveli minun saavan jo ensi viikoksi, jonka jälkeen tapaamme vielä kerran. Jaa, unohdinkin kysyä voinko tänä väliaikana sitten harrastaa ja minkälaista liikuntaa... no, ehkä luotan omiin tuntemuksiin, kun mitään välitöntä riskiä polven pirstaleiksi hajoamisesta ei näköjään ole. Tänään onkin ohjelmassa vaikka luistelua.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.