Aamun työmatkapyöräily sujui loistavasti. Sää oli mitä upein eikä tuuli haitannut. Meri oli tyyni ja tunnelma rantatiellä jos ei nyt vielä ihan kesäinen, niin ehdottomasti vappua enteilevä. Aikaa tuohon runsaan 15 kilometrin reittiin kului pakollisine liikennevalopysähdyksineen melko tarkkaan tunti. Vauhti ei siis huimannut päätä, tuolla raskassoutuisella ajopelilläni ei pääse kovin kovaa, mutta mihinkäs minulla kiire olisi.
Lonkka tuntuu pitävän pyöräilystä. Viime aikojen lieviin kipuiluihin on helppoa löytää syy kävelystä ja/tai simhosta sivupotkuineen, mutta hoitavaa harjoitusta olen nähtävästi laiminlyönyt. Täytyy ottaa myös kuntopyörä taas jokapäiväiseen käyttöön, mikäli hyvää syytä polkemiseen ulkosalla ei löydy. Vartin tai puolen tunnin huristelu olohuoneessa ei rasita liikaa mutta on mitä ilmeisimmin hyvinkin tarpeen lonkan kuntouttamiseksi. Mitä lie asian kannalta oleellisia lihaksia pyöräily vahvistaakin, olo on aina hieman vahvempi ja tukevampi lonkan seutuvilta pienen ajelun jälkeen.
Jalkapöydän/-terän tilanne näyttää niinikään uutterien hoitotoimien jälkeen paljon paremmalta. Sivelin yöksi roiman annoksen Voltarenia ja käärin jalan kelmuun. Aamulla turvotus ja kipu oli kokonaan poissa, eikä pyöräily rasittanut yhtään. Illalla suuntaan toisin sanoen salille. Jospas tänään ei sitten potkittaisi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.