Nopea raportti näin töiden keskeltä. Kotikone on yhä rikki. Pitää varmaan toimittaa se huoltoon.

Ihan tulivat Forssan tunnelmat mieleen Kouvolantietä hölkötellessä. Samankaltaista maastoa ja maisemaa, lämpötila oli onneksi huomattavasti inhimillisempi. Lähtöhetkellä mökkipihalla vähän sataa tihuutti, mutta taivas selkeni matkan varrella.

Hauskaa oli taas pitkästä aikaa tallata Heinolan maanteitä. Tien varsilla kasvoi jos jonkinlaista kukkaa, virnaa ja kämmekkää, tiedä noista kaikista. Hyttysiä sen sijaan ei ollut, eivätkä paarmat ahdistelleet, niin kuin tavallisesti melkein säällä kuin säällä niillä seutuvilla. Maastohan on kumpuilevaa, joten rauhallista vauhtia voi pidellä mutta silti rasitusta tulee riittävästi sekä jaloille että sydämelle. Olin ottanut Nimbukset menopeleiksi. Matkakumppaniksi kelpuutin vain Radio Novan, kellot sun muut mittarit saivat jäädä mökille. Lähtiessäni juontaja sanoi että kello on kohta tasan kolme, ja palattuani mökin pihaan sama ääni totesi kellon olevan puolen neljän tietämissä. Sama tarkkuus sai riittää minullekin juhannuslenkillä.

Hölköttelin saunalenkiksi mökiltä Sulkavankoskelle ja takaisin, mikä tekee kaikkine tieosuuksineen yhteensä noin 14 kilometriä. Aluksi tie oli märkä ja ohiajavat autot nostattivat kostean sumupilven, mutta tien pinta kuivui heti kun aurinko alkoi pilkahdella. Rekkoja ei näkynyt, vain yksi iso säiliöauto tuli minua vastaan. Menomatkalla vastaantulevaa liikennettä oli muutenkin paljon, mutta paluumatkalla kohtasin vain muutaman auton. Kaikki väistivät minua kohteliaasti, yhtä naiskuljettajaa lukuunottamatta, joka mulkaisi minua äkäisesti vaikka juoksin tarkasti omaa huomattavan kapeaa väylääni pitkin.

Ehdin mökille ennen kuin aurinko rupesi kunnolla paahtamaan. Siitä lämmöstä nautinkin sitten saunan kuistilla. Järvivesi oli muuten yli 20-asteista. Uin monta kertaa.

23.6.2006

exe.time: noin puolitoista tuntia