Pidin viikon verran talvilomaa maaliskuun alkupuolella. Viikko kului nukkuessa, syödessä ja lenkkeillessä, eikä aina tässä järjestyksessä. Yhteensä taivalsin loman aikana lähes sata kilometriä kevättalvisessa pääkaupunkiseudun luonnossa, vaihtelevissa säissä.
Vaikka maailma on baanoja pullollaan, päivän fiilistä vastaavaa lenkkireittiä ei aina ole helppo muotoilla. Niinpä viime viikonloppuna, kun tuntui, että olin loman aikana kolunnut jo kaikki mahdolliset variaatiot lähimaastojen reiteistä, päätin turvautua kokemuksen kautta hyväksi havaittuun.
Noin vuosi sitten löysin internetin ihmemaailmasta Vantaan vanhan kirkkotien, joka kulkee Espoon ja Vantaan rajalta Vantaan pohjoisten osien halki päättyen Pyhän Laurin kirkolle Helsinkiin. Ensimmäisen kerran tulin tietoiseksi tämän reitin olemassaolosta retkeillessäni Vantaankoskella pari vuotta sitten kesällä. Vantaankoski on yksi kirkkotien seitsemästä etapista. Maaliskuussa 2018 kävelin reitin päästä päähän ja toisen kerran vielä toukokuussa, jolloin sain nauttia myös loistavasta matkaseurasta. Reittihän ei ole noin 15 kilometrin mittaisena todellakaan saavuttamaton tavoite, mutta elämyksenä ja kurkistuksena pääkaupunkiseudun historiaan kerrassaan kiehtova retki. Toukokuun reissuun kului melkein koko päivä, kun poikkesimme ihailemaan reitin varrella sijaitsevia upeita, vanhoja kartanoita ympäristöineen. Matkaakin kertyi tuolloin reippaasti puolimaratonin verran.
Vantaanjoen varrella on ollut asutusta jo kampakeraamisilta ajoilta lähtien, ja keskiaikaisia kartanoita ovat isännöineet kartanonherrat aina sen mukaan, minkä valtakunnan osana maamme on milloinkin ollut. Seudulla on koettu sodat, kulkutaudit, nälänhädät ja muut vitsaukset, joiden jäljiltä on taas sitkeästi noustu ja jatkettu elämää. Tällainen historia jaksaa aina kiehtoa Kaappimaratoonarin ahdasta mieltä.
Viime sunnuntaina starttasin aamupäivällä kunnon brunssin voimin. Kävelin Vantaanjoen rantaa ja Kirkkotietä pitkin Pyhän Laurin kirkon tienoille. Pyhän Laurin kirkko on suljettu remontin takia maaliskuun loppuun saakka, joten piakkoin tuota upeaa, vanhaa rakennusta pääsee taas ihailemaan myös sisältä. Kirkkotieltä käännyin Ylästöntielle, jota pitkin pääsisin miltei kohteeseen, eli Vantaankoskelle saakka.
Päivä oli poutainen ja aurinkoinen, ja ilmassa olisi ollut kevään tuntua, jollei hyytävä pohjoisen puoleinen tuuli olisi puhaltanut suoraan luihin ja ytimiin. Tiet olivat lumettomat ja jäättömät, joten askel nousi keveästi tavallisilla lenkkareilla. Olin pakannut reppuun myös nastalenkkarit siltä varalta, että eksyisin metsäisemmillekin taipaleille.
Marssin reipasta, mutta kiireetöntä tahtia Ylästöntietä pitkin. Tuolla seudulla on rauhallista ja mukavaa kävellä pitkin kyllin leveitä keyvenliikenteenväyliä. Tien varsilla on omakoti- ja pienkerrostaloasutusta. Toukokuun retkellämme hedelmäpuut kukkivat kauneimmillaan, mutta tällä kertaa maisema oli vielä perin harmaa.
Ohitin Tolkinkylän suuret pellot ja saavuin Kuninkaantien alkuun, joka johtaisi suoraan määränpäähän, eli Vantaankoskelle.
Kuninkaantien alussa oli valtavia betoniporsaita sekä kyltit, joiden mukaan tie oli suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Jatkoin matkaa mietiskellen, mikä mahtaisi olla tähän syynä. Kirkkokallion kohdalla paljastui, että ilmeisesti routa- tai vesivaurioiden takia tie oli pahasti sortunut ulkoreunastaan. Kirkkokallion kohdalla on jyrkkä ja mutkikas mäki ja sortumat sijaitsevat juuri alimman mutkan takana, joten vaara tielläliikkujille on ilmeinen. Myös pyöräilijöiden on syytä varoa tuota kohtaa.
Pysähdyin kuitenkin Kirkkokallion kohdalla ihailemaan ikivanhaa maisemaa, vanhaa meren pohjaa, jonka halki nyt virtaa Vantaanjoki.
Marssin reippaasti pitkin Kuninkaantietä. Edestä päin kantautui tuulen mukana kosken mahtava kohina. Saavuin Vantaankosken ylittävälle sillalle. Siellä oli paljon muitakin reippailijoita ällistelemässä kosken kuohuja.
Kuvissa näkyvä valkoinen rakennus on Vanha viilatehdas, jossa toimii nykyään tilausravintola Kuninkaan Lohet.
Koska liikuntasovelluksen askelmittari näytti jo melko mukavaa lukemaa, käännyin kotimatkalle. Maisemia katsellessa hiki oli jäähtynyt iholle ja pohjoistuuli alkanut pureskella takin läpi, joten tartuin puhelimeen, tarkistin matkasovelluksen reittioppaasta lähimmän bussipysäkin sijainnin ja lähdin talsimaan sitä kohti. Pysäkki löytyikin varsin helposti ja bussi saapui parin minuutin kuluttua. Bussissa oli suloisen lämmintä ja tuntui helpotukselta päästä pois viimasta. Matka Elielinaukiolle Helsinkiin taittui joutuisasti.
En tiedä, johtuiko tästä reissusta, loppupuolen jäähtymisistä vai mistä, mutta tämän viikon olen potenut outoa tautia, johon liittyy voimakas, koko keholle levinnyt ihottuma, päänsärky, kurkkukipu ja kuume. Otin yhteyttä terveyskeskukseen, ja siitä lähtikin liikkeelle melkoinen tapahtumasarja, jonka aikana oli yhteydenottoja kaupungin epidemiologian yksikköä myöten. Tuhkarokko on nyt laboratoriokokein poissuljettu. Tällä hetkellä vahvin ehdokas taudinaiheuttajaksi on tulirokko.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.