Juoksuviikonloppu starttasi perjantai-iltana, kun töistä tultuani lähdin kiertämään keskustalenkkiäni. Olipa todella mukavaa lähteä tarvitsematta miettiä ruoanlaittoa tms. käytännön järjestelyitä. Harvoin saan näin tehdä, ja nautinkin täysin siemauksin "vapaudesta". Valmistauduin huolellisesti ja ajan kanssa, verryttelin ja venyttelin hieman. Haeskelin sopivaa menomusaa, ja lopulta säädin radion Grooven taajuudelle. Sieltä tulee perjantaisin alkuillasta jazzia.

Sää oli kaunis ja kirkas, ehdin hetken nauttia auringonlaskusta. Hölköttelin lenkin tällä kertaa vastapäivään, eli käännyin Käpylästä Pasilaan päin. Reitti on siihen suuntaan juostuna mielestäni aavistuksen verran keveämpi, ainakin alamäkiä on enemmän. Sallin itselleni pienen laiskottelun sen vuoksi, että kilometrejä on todella tiedossa nieltäväksi viikonlopun aikana.

Kaivopuistossa oli pimeää ja mereltä kajasti laivojen valoja. Keskustan tuntumassa ja Kauppatorilla oli yllättävän hiljaista. Sörnäisissä käännyin Lautatarhankadulle ja hölkkäsin kotiin Kustaa Vaasan tien ja Intiankadun kautta. Hermannin reitti tuntui liian yksinäiseltä siihen aikaan päivästä. Kotipihassa pysäytin kellon, se näytti aikaa kuluneen kaksi tuntia ja 50 minuuttia. Pituutta tuolla reitillä on n. 24,8 kilometriä ulkoilukartan mukaan mitattuna. Pidin matkan aikana 3 - 4 lyhyttä kävelytaukoa lähinnä liikennevalojen takia. Ruokaa tai juomaa minulla ei ollut mukana, mikä taisi olla hienoinen virhe. Toinen virhe oli se, etten syönyt juoksun jälkeenkään riittävästi.

 

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, joskin hieman tuulisena. Lähdin kotoa kohti Merihakaa kymmenen aikoihin tarkoituksenani ehtiä klo 11 starttiin.

Juoksijoita kerääntyi tällä kertaa lähtöviivalle vain muutamia. Pukuhuoneessa ei ollut muita naisia kuin minä. Hassen lähtökäsky kajahti ja lähdimme matkaan.

Meno tuntui aluksi mukavalta ja helpoltakin. Edellisen illan juoksut eivät painaneet olossa,  joten annoin mennä tunteen mukaan uskoen siihen, että vauhtini ennen pitkää tasaantuisi. Sää oli kauniin aurinkoinen ja jopa lämmin tuulettomissa kohdissa. Juoksijat vähensivät vaatetta, hanskat ja ylimääräiset puserot jätettiin huoltopaikalle. Ainoa kiusa oli yhä navakammaksi muuttuva tuuli. Mutta siihenhän on meren rannassa totuttu.

Viidennen ja kuudennen kierroksen aikana mahassani tuntui ylimääräisiä murinoita ja väänteitä. Hiljensin vauhtia ja kävelin sillan mäet. Se tuntui auttavan. Jossain vaiheessa Martsa tuli lauantaikävelyllään minua vastaan, moikkasimme iloisesti.

Seitsemännellä kierroksella olo oli jo aika tuskainen. Kävelin pätkiä, mutta maha ei vain rauhoittunut. Lisäksi tunsin kuivumisen oireita. Päätäni särki, suuta kuivasi, hikeä ei tullut, olin pahoinvoiva. Asialle on luonnollinenkin selitys, mutta sen lisäksi olin todennäköisesti juonut (ja ehkä myös syönyt) liian vähän. Tiesin, että nämä surullisen tutut oireet eivät helpottaisi kovin nopeasti vaikka tekisin mitä. Normaalitilanteessa olisin todennäköisesti kärvistellyt maaliin asti kävellen, mutta nyt päätin lopettaa koko touhun seitsemännen kierroksen jälkeen. Sunnuntaina oli tiedossa lisää retkeilyä aivan vieraissa maisemissa, joten voimia oli säästettävä. Päätin ottaa revanssin itseäni ja Merihaan merituulta vastaan toisella kertaa. Nyt alistuin väistämättömän edessä, keräsin kamppeeni huoltopaikalta ja painelin pukuhuoneeseen. Kertyihän matkaa kuitenkin noin 34 kilometriä.

Saunassa en hikoillut lainkaan. Heitin löylyä, mutta ihoni pysyi kuivana. Nestehukka oli mitä ilmeisimmin vieraanani. Kävin suihkussa ja join sen jälkeen pukuhuoneessa kaikessa rauhassa puolisen litraa vettä. Harmini kesken jääneestä matkasta lientyi - oli ilmeistä, että luovuttamisessa oli tällä kertaa järkeä. Sunnuntain kotirataultra oli kuitenkin viikonlopun päätapahtuma, josta ehkä pystyisin nyt nauttimaan hieman enemmän. Kotona söin ravitsevan aterian ja join runsaasti.

 

Kotirataultra-aamu valkeni harmaana, mutta poutaisena. Sääennustuksen mukaan iltapäivän kuluessa taivaalta oli odotettavissa vähän kaikkea, joten pakkasin reppuun kertakäyttöisen sadeviitan. Se on käypä kapine pitkillä reissuilla, jos on odotettavissa, että vaatteet kastuvat. Lämpötila oli seitsemän aikaan aamulla nollassa, mutta nousisi päivän mittaan reilusti plussan puolelle.

Retkikuntamme "Kolme possua" saapui tapaamispaikalle Rautatieasemalle täsmällisesti. Nousimme hieman kahdeksan jälkeen Kirkkonummen junaan ja saimme hyvät paikat lähestulkoon tyhjästä junasta.

Saavuimme perille Kirkkonummelle noin 8.50. Lähdimme pienen verryttelyn ja laitteiden virittelyn jälkeen matkaan. Martsa oli suunnitellut meille mutkikkaan ja vaihtelevan reitin Espoon halki, määränpäämme sijaitsi edellisen kotirataultran huoltopisteessä, eli minun kotonani. Matkaa oli mittauksessa kertynyt hieman alle 50 kilometriä, joten sovimme, että keräisimme puuttuvat kilometrit huoltopisteemme läheisyydessä. Lähtöhetkellä satoi hieman lunta.

Kolme possua suuntasi siis rohkein mielin kohti avaraa maailmaa. Reitti kulki suurimman osan matkaa asutuksen lähellä, toisinaan sukelsimme metsään ja vaelsimme raikkaan tuoksuisia hiekkateitä pitkin. Maahan kasvoi ohut lumikerros, mutta siitä ei ollut haittaa. Parissa jäisessä kohdassa tosin hieman liukastelimme, kun lumen alta ei jäätä erottanut.

Martsa oli retken päänavigaattori, ja hän hoiti tehtävänsä moitteettomasti. Emme tainneet eksyä reitiltä kertaakaan, vaikka parissa kohdassa maasto poikkesi kartasta, joka oli laadittu joidenkin teiden ollessa vasta rakenteilla. Meno maistui hyvältä, kävelimme aina kun siltä tuntui, erityisesti ylämäissä säästääksemme voimia. Oma oloni oli erinomainen koko reissun ajan. Martsalla oli polven tienoilla pieni ongelma, mutta ei sekään tainnut kovasti hänen menoaan haitata. Peppi jaksoi loistavasti, vaikka oli juuri pitkään potenut flunssaa.  

Lauantain heikotuksesta ei minulla ollut enää tietoakaan ja jalat toimivat juuri niin kuin pitää. Yhden pidemmän vessa- ja suklaanostotauon pidimme huoltoasemalla, mutta tankkaustauot vietimme kaikki "lennossa", eli söimme ja joimme kävellessä. Kaikilla kolmella oli repussaan sopivia matkaeväitä: mm. energiapatukoita ja -geelejä, suklaata, suolakeksejä, mehua, urheilujuomaa ja vettä. Itse yritin nesteyttää erityisen säännöllisesti.

Sää oli lumisateinen, välillä tihuutti vettä, mutta ei se meitä haitannut. Tuuli puhalsi paikoitellen vastaan. Sadeviitat jäivät lopulta kokonaan käyttämättä. Kylmäkään ei tullut, kun taukojen aikana pysyttelimme liikkeellä. Reput lämmittivät sitä paitsi selkiä.

Saavuimme päämääräämme aikataulussa ja totesimme, että kolmen kilometrin vajaus oli vielä päivän tavoitteesta. Pistin saunan lämpiämään ja läksimme tarpomaan täydennyskilometrejä läheiselle 1680 metrin mittaiselle metsälenkille. Ilman reppuja meno tuntui keveältä, joten pian saimme 50 kilometriä täyteen, itse asiassa Martsan mukaan matkaa kertyi kaikkiaan 50,4 km. Aikaa kilometritavoitteen täyttymiseen kului 7 tuntia ja muutama sekunti päälle.

Tilasimme saunan jälkeiseksi ateriaksi pizzaa ja kebabia. Joka possulla oli jo nälkä valtaisa! Sepe Susikin olisi pelästynyt nähdessään kuinka kävimme ruoan kimppuun. Juomia kului myös huomattavan paljon, takana oli sentään pitkä matka.

Kiitokset teille Peppi ja Martsa jälleen kerran hyvästä matkaseurasta!

 

 

Määräviikon saldoksi tuli siis yhteensä noin 150 kilometriä. Aikaa tuohon kului 18 tuntia ja 46 minuuttia, kuten mittarini suvaitsi laskea, eli keskivauhdiksi tulee kaiketi noin 7.30/km. Enempää en tällä ajankäytöllä onnistunut keräämään. Myöhemmin keväällä on vielä tilaisuus yhteen tuplaviikonloppuun.