Kaappimaratoonari nimitti itsensä koehenkilöksi, ja määräsi tämän juoksemaan samanpituisen lenkin (T2) perättäisinä päivinä mutta erilaisilla vauhdinjaoilla. Tavoitteena oli tutkia vaikuttaako lenkin loppuaikaan ja millä tavalla jos koehenkilö juoksee saman lenkin tasaista vauhtia tai tasaisesti kiihtyvää vauhtia. Lisäksi kaivattiin tietoa vauhdinjaon vaikutuksesta lenkin yleiseen rasittavuuteen.

Samalla oli tarkoitus antaa koehenkilön juosta sairastelutauon jälkeinen pitkä lenkki armeliaasti kahdessa osassa. Ihmiskokeen ensimmäisen ja toisen osan välistä lepoaikaa oli yksi yö, mikä saattoi luonnollisesti vaikuttaa koehenkilön suorituskykyyn toisen osan aikana. Koehenkilölle ei annettu lenkille mukaan juoma- tai ruokatäydennystä, eli hän suoritti kokeen niillä eväillä mitä häneen oli tankattu. Ihmiskoe ei toisin sanoen ollut mikään kovin vakavasti otettava testi, vaan sen päätarkoituksena oli uteliaisuuden tyydyttäminen.

Lenkki 1:

Perjantai-ilta, klo 18.30. Olosuhteet olivat loistavat.

Ensimmäiset 30 minuuttia syke pidettiin mahdollisimman matalana, toisin sanoen välillä 135 - 140. Koehenkilön lihakset lämpenivät ja hän sai rauhassa ottaa  tuntumaa sekä alustaan (valitettavasti liukkaahkoon) että vauhtiin. Sitten kiihdytettiin askeleita rauhallisesti kunnes sykemittarin lukema jäi vaihtelemaan välillä 140 - 145. Tällä teholla jatkettiin 50 minuuttia. Meno tuntui koehenkilön kertoman mukaan tosi hyvältä ja rennolta, matka taittui mutta koehenkilö ei esim. hikoillut itseään väsyksiin tms. Hengitys oli vaivatonta, puhuminen olisi sujunut ongelmitta. Koehenkilö testasi tämän hoilaamalla ääneen joidenkin tuntemiensa laulujen kertosäkeitä juostessaan reitin autioimpia osuuksia. Loppumatka (30 min) koehenkilön annettiin juosta vapaalla sykkeellä lukemia kummemmin tarkkailematta. Tehtyjen havaintojen mukaan koehenkilö juoksi ns. täyttä vauhtiaan, jolloin koehenkilö oli selvästi hengästynyt. Lihaksiin kertyi jonkin verran maitohappoa, koska lenkin päätyttyä koehenkilön jalat olivat jäykät, jopa voimattomat. Niinä kertoina kun koehenkilö vilkaisi juostessaan sykemittariaan, lukemat sijoittuivat välille 160 - 170 maaston profiilien mukaan.

Lenkin jälkeen koehenkilö ilmoitti olevansa kohtuullisen väsynyt. Ilmeisesti kovatehoinen jakso oli koehenkilön kuntoon nähden turhan pitkä.

Sykemittariin tallentuivat seuraavat tiedot:

09.12.2005

exe.time 1.50.50

ave. 150

kcal/fat 858/40

 

Lenkki 2:

 

Lauantaiaamu, klo 10.15. Olosuhteet niinikään loistavat. Ilma hiukan kylmempi kuin perjantai-iltana.

Koehenkilön annettiin verrytellä hitaalla vauhdilla ensimmäiset 10 minuuttia. Sitten vauhti kiihdytettiin hyväksi havaittuun, mahdollisesti tulevaan maratonvauhtiin, jolloin sykkeen annettiin vaihdella välillä 140 - 145. Tätä tehoa pidettiin yllä lenkin loppuun saakka, vain hetkittäin syke nousi yli 145:n, esim. ylämäissä, ja kerran koehenkilö tahtoi muuten vain tehdä tarkoitukseen sopivalla suoralla osuudella n. 400 m:n mittaisen vedon  lihasten jäykistymisen estämiseksi. Tällöin syke kohosi korkeimmillaan 165:een. Matka taittui vaivattomasti ja maisemia katsellen leppoisan jazzaamiaisen tahtiin. Alkumatkasta koehenkilö havaitsi edellisillan lenkin painavan jonkin verran jaloissa, mutta loppua kohden tunne hävisi. Ainoa varsinainen harmi ilmaantui aivan viimeisten kilometrien aikana, jolloin koehenkilön vatsassa tuntui kivistystä. Haitta häipyi kun koehenkilö päästettiin vessaan lenkin jälkeen.

Vessasta tultuaan koehenkilö ilmoitti olonsa olevan erinomainen, jopa niin erinomainen, että voisi lähteä lenkille saman tien uudestaan. Koehenkilöä ei kuitenkaan enää päästetty lenkille vaan hänet lähetettiin suihkuun.

Sykemittariin tallentuivat seuraavat tiedot:

10.12.2005

exe.time 1.50.47

ave. 146

kcal/fat 827/40

 

Kiistaton havainto tehtiin, että vauhdinjaolla oli vain äärimmäisen pieni vaikutus loppuaikaan: 3 sekuntia. Kaappimaratoonarin kannalta hyödyllistä oli kuitenkin kokeen jälkeen tehty havainto, että tasavauhtisen suorituksen jälkeen koehenkilön olo oli mitä parhain ja voimia vielä jäljellä. Tätä kirjoitettaessa koehenkilö ilmoittaa olevansa mielestään lähes palautunut viikonlopun juoksuista. Tulevaa maraton-suoritusta ajatellen on toisin sanoen selvää, että ehdottomasti suurin osa matkasta on taitettava tässä ihmiskokeessa hyväksi todistetulla matkavauhdilla, jolloin syke pidetään 145:n alapuolella. Alle 140:n ei juuri kannata jäädä, koska silloin Kaappimaratoonarin vauhti hidastuu niin, että kuuden tunnin suoritusaika voi ainakin teoriassa osoittautua riittämättömäksi. Toisaalta lopulliseen maratonaikaan ja kesäkuun kuntotasoon vaikuttaa myös se, kuinka paljon Kaappimaratoonarin harjoitusohjelmalla voidaan parantaa hänen nykyistä juoksukuntoaan.

Tasavauhtinen juoksu oli aavistuksen verran kiihtyvää vauhtia taloudellisempaa päätellen kalorinkulutuksesta. Viimeksi mainittu tieto ei tosin ole täysin luotettava, koska moniin kulutukseen vaikuttaviin seikkoihin Kaappimaratoonari ei puolestaan voi vaikuttaa.

On sitä paitsi hämärän peitossa onko kalorinkulutuksen vaihteluilla vauhdinjaon vaihteluiden suhteen mitään olennaista vaikutusta maraton-suorituksen onnistumiseen, koska tulevan suorituksen aikana mennään luultavasti pelkällä mutulla.