Viikonlopun menot olivat monimuotoiset.

Perjantai-iltana saavuin kotiin umpiväsyneenä ja kaiken lisäksi kirjaimellisesti hautajaistunnelmissa. Laitoin lapsille syötävää ja rojahdin pitkäksi aikaa sohvalle makaamaan. Olo oli vähintäänkin stressaantunut, syke paukutti korvissa. Kun sataa, ja syke hakkaa sataa, on kaksi sataa. Tuumaustauon jälkeen päädyin vaihtamaan monttubilevaatteet lenkkivarusteisiin, otin sauvat ja lähdin käpöttelemään kohti Sörnäisiä, tällä kertaa Intiankadun kautta.

Elämä on ympyrän ääripäitä, ja kaikkea siltä väliltä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Jos ette, niin ei se mitään.

Oli muistaakseni luvattu jopa runsasta sadetta, mutta - kuin ihmeen kaupalla - sinä aikana, kun olin liikkeellä, ei satanut yhtään! Sää oli kerrassaan leuto ja sopuisa, kävelin reippaasti mutta turhia kiirehtimättä ja sykemittariin vilkuilematta reitin alusta loppuun asti rennosti. Aikaa kului vajaat parisen tuntia ja sykelukemat olivat matalat, keskisyke 112. Illalla uni maittoi, mutta yöllä heräsin ensimmäisen kerran kolmelta, sitten neljältä, sitten kahtakymmentä yli jne jne. Hyvä asia illan osalta oli se, että kun istuin ikkunan ääressä lempituolissani lenkin jälkeen, kuulin rankan sateen rummuttavan ikkunalautaa. Ajoitus oli siis osunut täsmälleen oikein, mutt anteeksi tämä katkeruus.

Lauantaiaamu oli vihamielinen. Satoi kaatamalla, ikään kuin kostoksi edellisen illan löysäilyistä. Ei mitenkään reippaasti myrskyten, vaan kerrassaan rasittavasti ja voimiasyövällä sävyllä. Ei haastavasti niin kuin illalla, vaan lannistavasti: drop, drop, drop.

Päädyin a-miehen kanssa kauppareissulle. Hän on lähdössä pitkälle työmatkalle Etelä-Afrikkaan, joten halusin tuoda kaupasta kaikenlaista raskasta ruokaa ja tarvikkeita, jotka riittäisivät ainakin alkuviikon. Ensi viikolla, joka on yh-viikko, aion nimittäin mahdollisimman monena päivänä hoitaa kotimatkan töistä juosten, jotta illat jäävät vapaiksi.

Iltapäivällä siivoilin kotona, ja yhtäkkiä huomasin, että sade olikin tauonnut. Sauna oli sopivasti lämpiämässä, joten vedin välittömästi lenkkivaatteet ylleni. Tuuli edelleen navakasti, joten suuntasin lähimetsään. Siellä ei tuuli haittaisi, ja kumpuileva maasto korvaisi lenkin pituudesta puutteet.

Läksin hölköttelemään hitaasti ja lämmitellen (nilkka edelleen oireilee, ja nyt olivat myös pohkeet hieman kävelystä jumissa) mutta vähitellen kiihtyvällä vauhdilla. Kiersin reitin kolmeen kertaan, mistä kertyy matkaa hieman runsaat viisi kilometriä. Aikaa kului puoli tuntia, ja keskisyke oli 149 ja maksimi 170, joka lukema pitänee paikkansa, koska viimeisellä kierroksella, siinä tietyssä ylämäessä, vilkaisin mittaria ja tuo lukema siinä näkyi myös silloin. Aika jännää, sillä tuo syke tuntui varsin helpolta, vaikka on mittarin mukaan peräti 97 % maksimisykkeestäni. Ehkä on tarpeen käydä jossain testissä. Tai sitten vaihtaa vähän pidempään ylämäkeen...