Tuon optimistisempaan otsikkoon en tällä kertaa yltänyt.

Eilisen lääkärireissun saldo oli sitäkin iloisempi. Paraneminen on edennyt hyvin, jollei loistavasti. Pientä arkuutta oli liikeradoissa, esim. polven sisäkierto aiheutti tahattoman älähdyksen. Minun siis, ei lääkärin.

Sain luvan aloittaa hapkido-treenin tiettyä varovaisuutta noudattaen. Ei kovia tärähdyksiä tai vääntöjä. Hapkido-treeneissä tämä on mahdollista. Jopa mattopaini on sallittua.

Voin myös ruveta sauvakävelemään ja kävelemään, aluksi kokeillen ja tunnustellen, vähitellen matkaa pidentäen. Lisäksi kuntopyöräily ja vesiliikunta ovat sallittuja ja suotavia.

Juoksu sen sijaan on yhä kiellettyjen listalla. Ensimmäisiin maratoneihin (huom! lääkäri käytti kuitenkin monikkoa tässä) voisin ajatella osallistuvani syksyllä. Treenaamisen voisin aloittaa tuntemusten mukaan ja hitaasti ja varovaisesti huhtikuulta. Kysymykseni osallistumisesta Masokistin Unelmaan elokuussa aiheutti pohdiskelevan ja epäilevän kulmien rypistyksen. Vastaus kuului, että jos kesä on kivuton, voin mennä kokeilemaan, mutta todennäköistä on, etten pääsisi kisaan loppuun asti. Eli jää vielä tarkastelun varaan.

Kepit jätin lääkäriaseman vastaanottoon. En tuntenut minkäänlasita haikeutta, vaikka ne olivat liikkuneet mukanani ties missä ja kokeneet kanssani monenlaisia asioita, tunteita ja tilanteita. Se on niiden työtä. Eivät ne kaipaa kiitollisuutta siitä, että tekevät työnsä.

Näillä eväillä edetään siis kohti kevättä ja kesää.

Kaappimaratoonari päivittää vastedes blogiaan hieman useammin, joten pitäkää lukulasit saatavilla.