Terveiset täältä syvältä.

Olo on viikonlopun tasolta parantunut hieman, ääni kulkee kohtuullisen kivuttomasti löydettyäni sopivan kurkkutropin, mutta yleistunnelma on edelleen puolikuntoinen ja tahmea sekä lisäksi suunnattoman ärtyisä ja turhautunut. Kurkunpäässä kirvelee ja säännöllisin väliajoin joudun kakomaan pois ison ja ilkeän klimpin. Lämpöä on sen verran, että lenkkeily saa jo siksi odottaa vielä pari päivää.

Jos kuvittelin, että naapurihuoltoaseman lauantainen tulipalo ja sitä seurannut viisituntinen evakko kotoa olisivat sairastelun lisäksi riittävä koettelemus, niin sunnuntain uutiset Rautatientorin metroaseman vesivahingoista palauttivat minut maanpinnalle - tai vähän sen alapuolelle. Tuo vesivahinko vaikuttanee työmatkoihini vähemmän edullisella tavalla, mikäli Rautatieaseman ohittavaa turvallista ratayhteyttä ei löydy. Toisaalta, onneksi pääsen myös jalkaisin töihin (kunhan juoksukuntoon tokenen), ja tässä tilanteessa apostolinkyyti vie jopa vähemmän aikaa kuin julkisilla kulkeminen. Huomisaamuna matkaan onkin syytä varata toista tuntia aikaa, mikäli luvattu lumimyräkkä levittäytyy kaikella voimallaan kotikaupunkini ylle. Sitä odotellessa voin lystikseni arpoa, kumpi lapsista sairastuu ensimmäisenä sikainfluenssaan, joka on tänään kuullun, tosin epävirallisen tiedon mukaan saavuttanut ensimmäiset heidän koulunsa oppilaat.

Aikamoista hässäkkää täällä syvällä. Mitenköhän mahdan pärjätä jos joskus  pääsen  taas näyttämään päätäni pinnan yläpuolelle?