Yksi tärkeimmistä ultrajuoksukisan menestystekijöistä on toimiva huolto-organisaatio, niin kisan yleisen sujuvuuden kuin juoksijoiden kannalta. Erityisesti pitkissä ultrakisoissa kaiken on hyvä sujua niin saumattomasti kuin mahdollista.
Tosiasia kuitenkin on, että ainakin täällä kotimaassa kisat järjestetään poikkeuksetta ei-ammattimaisin talkootyövoimin. Apuun värvätään esim. järjestävän seuran jäsenten lisäksi heidän läheisiään, sukulaisiaan, ystäviään ja tietenkin vastaan otetaan apua myös kaikilta muilta, jotka ilmoittavat olevansa käytettävissä.
Näin oli tilanne myös II Endurance 24 h -kisassa, joka juostiin viime viikonloppuna. Voisin vaatimattomalla yhdeksän ultrakisani kokemuksella sanoa, että homma hoitui vähintäänkin mallikkaasti. Minusta me kaikki kisan järjestelyissä ja toteutuksessa mukana olleet voimme olla ylpeitä itsestämme jo siksi, että kisan ehdottomasti tärkeimmiltä ihmisiltä eli juoksijoilta tullut palaute on ollut erittäin myönteistä.
Epäilemättä huoltotehtävien onnistumisessa on tärkeätä hyvä yhteishenki. Sen lisäksi mielestäni viikonlopun kisassa pelasivat niin tiedonkulku kuin työnjako. Tehtäviä oli jaettu suurpiirteisesti ja työvuorot oli suunniteltu joustavasti. Niinpä jokainen sai ymmärtääkseni hoitaa mieleistään virkaa eikä turhaa byrokratiaa tai hierarkiaa ollut hidastamassa asioiden sujuvuutta. Huoltajat olivat motivoituneita ja innostuneita, ja jaksoivat valppaasti huolehtia juoksijoiden moninaisista tarpeista koko vuorokauden ajan. Tästä luksuksesta olen tosin itsekin saanut jo kerran nauttia.
Ja sitten itse kisaan.
En päässyt näkemään starttia, vaikka onnistuinkin viimein saapumaan ajoissa Esport Arenalle. Myöhästyin bussista sekoiltuani kotona makuupussin pakkaamisen kanssa, mutta seuraavalla bussilla ehdin perille juuri ennen kahtatoista, jolloin lähtölaukauksen oli määrä kajahtaa. Ampujaksi oli lupautunut kisan suojelija, ulkoministeri Alexander Stubb, joka on itsekin kunnostautunut maratoonarina sekä triathlonistina. Hääräilimme huoltopöydän ääressä niin keskittyneesti, ettemme huomanneet ajankulua ennen kuin havahduimme starttipistoolin pamahdukseen.
Ei juhlaa ilman pientä hämminkiä. Huoltopöydän ääressä jouduimme havaitsemaan, että se oli katettu ikään kuin väärin päin: juomamukien tulee sijaita juoksijoiden tulosuunnassa. Nyt odotimme juoksijoita päinvastaisesta suunnasta. Onneksi juoksijat eivät ihan heti ensimmäisillä kierroksilla 390 metrin radalla vaadi lisätankkausta, joten ehdimme muutamalla hyvin tähdätyllä liikkeellä vaihtaa tarjoilujen järjestystä ennen kuin ensimmäiset janoiset osuivat kohdalle.
Hallissa oli lämmintä ja ilmanlaatu oli kovin kuiva. Kurkut karhentuivat myös huoltopöydän väellä. Juoksijoille alkoivat juomat maittaa noin viiden kierroksen jälkeen, ja siitä lähtien vesi-, sekamehu- ja urheilujuomamukeja sai täytellä jatkuvalla syötöllä aina kisan loppuun asti. Myös coca-colaa ja vichyä sekä jaffaa kului kymmeniä ja taas kymmeniä litroja. Tasaisesti tekivät kauppansa myös banaanit, rusinat, suklaa, suolakurkut, perunalastut, lihapullat, mandariininlohkot, irtokarkit ja pienet hillovoileivät. Kahvinkeitin porisi väsymättä koko kisan ajan, jonka lisäksi hauduteltiin teepusseja erityisesti aterioiden jälkeen ja yön aikana. Lämpimiä aterioita (kierrepastaa ja jauhelihakastiketta) oli tarjolla kaksi, noin klo 19 ja 01, joiden lisäksi keitettiin aamupuuro. Kisan jälkeen juoksijat saivat vielä keittoruoan.
Juoksijoilla on luonnollisesti omat, yksilölliset rytminsä, joiden mukaan he kaipaavat energiatäydennystä. Silti tiettyjä lainalaisuuksia on olemassa. Nuo ruokailun kellonajat osoittautuivat sopiviksi suurimmalle osalle juoksijoista. Naposteluruokien menekki kasvoi ekspontentiaalisesti kun kisaa oli juostu noin 2,5 - 3 tuntia, jolloin mahdolliset etukäteen tankatut energiat ovat hupenemaan päin. Lisätankkaushan tulee aloittaa jo ennen kuin energiat loppuvat. Samoin kahvinhimon kasvun saattoi aavistaa ennalta, joten osasimme pitää sitä tarjolla ajoittain tavallista enemmän. Kahvinhimo leviää nopeasti. Yksi juoksija pyytää kupillisen ja lähtee sen kanssa radalle. Tuoksu saa muidenkin juoksijoiden kahvihampaat kolottamaan, ja pian huollossa saadaan täytellä kuppeja kaksin käsin.
Kiivasliikenteinen paikka oli myös tulospalvelu. Juoksijoiden välituloksia päivitettiin tunnin välein niin hallin seinälle kiinnitetyin paperitulostein kuin suurelle kankaalle heijastettavalla näytöllä. Internetissä oli myös reaaliaikainen seuranta kisan kotisivuilla. Yleisöä oli tulospalvelun liepeillä vaihtelevasti, ja heillä oli tietenkin paljon kysyttävää juoksijoista sekä ultrajuoksusta. Huoltopöydän äärestä oli tilaisuus päästä lepotauoille varsin usein, kun kisa eli omaa elämäänsä. Tulospalvelussa ei tainnut hiljaisia hetkiä tai lepotaon paikkoja ollakaan, vaan jatkuvasti piti olla valppaana ja tarkkailla tilanteiden kehittymistä.
Minun oli säännöllisin väliajoin pakko ottaa keppini ja tehdä pieni hallinympärikävely, jotta lonkka ei jäykistyisi täysin paikoilleen tai kipeytyisi. Kävely auttoi paremmin kuin istuminen. Aika hyvin jaksoin taukojen turvin seistä ja puuhata huoltotehtävissä kaikesta huolimatta. Jalat eivät ihme kyllä juurikaan rasittuneet. Seistessä painoa sen verran kuitenkin kertyi tuon kipeän lonkkani kannateltavaksi, että vihlontaa rupesi loppua kohden tuntumaan. Niinpä ryhdyin jo aamuyhdeksältä hälyttämään itselleni noutajaa hallilta, kun missään ei tuntunut olevan hyvä olla. Seurasin kisaa vielä noin yhteentoista asti. Harmittaa, etten nähnyt viimeisiä hetkiä.
II Endurance 24 h -kisa oli siinä mielessä historiallinen, että siellä oli ensimmäistä kertaa radalla yli sata osanottajaa. Näin minulle kertoi K-G Nyström, legendaarinen ruotsalainen ultrailija, jonka uralle mahtuu lukematon määrä juoksukisoja. Hänellä lienevät tilastot hallussaan, joten tätä tietoa on uskominen.
Kisa oli tasoltaan melko kova, ja dramatiikkaa ei puuttunut. Keskeytyksiä (vaikka ultrakisassa aina saakin tuloksen, keskeyttämiseksi kutsutaan tilannetta, jossa juoksija palauttaa ajanotto-chippinsä ennenaikaisesti tai ilmoittaa muulla tavoin luopuvansa kisasta. DNF:ää ei ole mahdollista kuitenkaan saada) tuli hieman tavanomaista enemmän. Lopputuloksissa oli tämän vastapainoksi puolestaan paljon erinomaisia tuloksia sekä myös yllättäjiä. Monet joutuivat myös pettymään tulokseensa, eikä ilman lääkintäapua selvitty kaikilta osin. Onneksi kisassa oli päivystävä sairastupa, jossa juoksijoiden oli mahdollista saada apua vaivoihinsa sairaanhoitajalta ja hierojilta. Myös lääkäri oli osan aikaa paikalla.
Kisa eteni varsin tarkkaan jo tutuksi tulleen "kaavan" mukaan. Aluksi meno on kevyttä ja hilpeätä. Olosuhteet olivat hallissa turhan korkeata lämpötilaa ja ilman kuivuutta lukuunottamatta (jotka nekään eivät kaikkia häirinneet) erinomaiset. Sää oli ulkona loistava, aurinko valaisi hallin suorastaan keväisiin tunnelmiin. Illan pimettyä ilmapiiri ei juurikaan heikentynyt, mutta ensimmäiset väsymyksen merkit alkoivat väreillä ilmassa. Vauhdit hidastuivat, kävelytaukoja pidettiin, yksityisillä huoltopisteillä alkoi olla yhä enemmän vipinää. Juoksijoiden rasittuneisiin raajoihin ilmaantui erilaisia tukia ja siteitä. Vaatteet vaihtuivat edellisten hiottua läpimäriksi. Yötä kohden ilmestyi pitkiä hihoja ja trikoita, jokunen takki. Tuntien kuluessa ja kävelytaukojen pidentyessä juoksutakit vaihtuivat villapaitoihin ja fleecepuseroihin. Siellä täällä näkyi seinää vasten ylös nostettuja jalkoja. Aamuyöllä muutama hoipertelija talutettiin radalta huoltopisteelleen tai sairastuvalle toipumaan. Joku kuorsasi makuupussissaan radan varrella. Väkeä oli radalla koko ajan vähemmän. Juoksijoiden tuoksu muuttui. Kenties stressioireet ilmoittivat olemassaolostaan. K-G Nyström esitti lepohuoneessa kohdatessamme kainon toiveen järjestäjille. Olisiko mitenkään mahdollista järjestää paikalle edellisen kisan upea lumimyrsky? Lupasin, että teemme parhaamme. Valitettavasti yhtään myrskyä ei sattunut olemaan vapaana. Ehkä Arenan suurten ikkunoiden läpi kuultava pakkasyö oli myös kaunista katseltavaa juoksijoille.
Raastavia jännityksen hetkiä koettiin, kun lepohuoneen wc:n todettiin olleen jo pari tuntia lukossa eikä kenenkään ollut nähty tulevan sieltä ulos. Koputtelin ovea, huutelin haloota suomeksi ja englanniksi saamatta vastausta. Lopulta päädyin yrittämään avata ovea ulkoapäin. Muita huoltajia saapui paikalle ja pohdimme tilannetta. Pelkäsimme pahinta. Mikään hallussani olleista avaimista tai muista terävistä esineistä ei avannut lukkoa. Lähdin kiireesti hakemaan hallin kahvilasta veistä. Siellä sattui olemaan ruuvimeisseli, jonka otin myös mukaani. Palattuani takaisin vastassani oli helpottuneita katseita. Ovi oli lopulta saatu hieman voimaa käyttämällä auki eikä siellä ollut ketään. Ovi oli jostain syystä mennyt itsekseen lukkoon.
Aamun valjetessa alkoi uusi elämä. Nukkujat nousivat makuupusseistaan ja palasivat haukotellen radalle. Yön romahduksista toipuneet ilmaantuivat kävelemään hieman eksyneen mutta yhä taistelunhaluisen näköisinä. Kahvin kulutus kasvoi kasvamistaan. Äänet voimistuivat, jossain jo naurettiinkin. Taputuksia, ja enemmän taputuksia, kunnes iloinen puheensorina ja askelten töminä taas täytti korkean tilan katon rajaa myöten. MP3-soittimet sirittivät kukin omaa sävelmäänsä juoksijoiden korvissa. Ne toivat mieleeni Bornholmin aamun hullaantuneet linnut. Minun oli siis jo aika siirtyä lepotauolle. Nukuin pari levotonta tuntia makuupussissa voimistelupatjalla.
Yli 200 km:n tuloksia tehtiin naisten kisassa kaksi ja miesten kisassa peräti kahdeksan. Naisten kisan voitti enemmän tai vähemmän odotetusti unkarilainen Edit Bérces 212,1034 km:n tuloksellaan, ja toiseksi sijoittui Endurancen Outi Siimes 207,1112 km:n tuloksellaan, joka on myös hänen uusi henkilökohtainen ennätyksensä. Outi oli viime vuoden kisan naisten sarjan voittaja, ja ylitti silloinkin 200 km:n haamurajan. Toistaiseksi kukaan muu suomalainen nainen ei ole yltänyt samaan. Kolmanneksi sijoittui naisten kisassa ruotsalainen Emelie Andersson 182,5387 km:n tuloksella.
Miesten kisan voittaja oli sveitsiläinen Christian Fatton tuloksella 230,5136 km, toiseksi sijoittui Endurancen Juha Hietanen tehden niinikään uuden ennätyksensä 223,1029 km, ja kolmanneksi ylsi kreikkalainen Dimitris Koulakiotis 217,6423 km:n tuloksella.
Onnittelut kisan voittokolmikoille sekä ihan kaikille matkaan lähteneille! Oli hienoa seurata teidän kisaanne lähietäisyydeltä ja eläytyä tunnelmiinne niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Tsemppiä myös kaikille palautumiseen. Toipukaa rauhassa ja nauttikaa olostanne.
Lohtuja kaikille kisaansa pettyneille. Vaikeata on pitää mieli valoisana, jos suuri määrä valmistautumista, hikeä ja uurastusta näyttää valuneen hukkaan, henkinen lataus jää vaille ansaitsemaansa purkautumistietä. Se kaikki on vain surtava pois. Ja aina kannattaa kääntää katse tulevaisuuteen. Kisoja tulee uusia, ja vielä koittaa se päivä, jona nämäkin varastoon jääneet voimat voi niin sanotusti panna kiertoon täydellä teholla - ja mikä tärkeintä - terveellä keholla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.