Kevät on ihanaa aikaa, lämpö hemmottelee pitkän talven jälkeen, mutta toisinaan elämä on niin julmaa!
Eilisiltana lähdin vielä kauppareissujen jälkeen hölköttelemään T1:n tutun reitin. Reissuissa venähti, koska liikenne oli lähiseuduilla täysin tukossa. Syykin selvisi. Kauniit kevätsäät houkuttelevat liikkeelle monenlaista tielläliikkujaa, joista kaikilla ei ole syystä tai toisesta onni myötä. Tuusulanväylällä oli tapahtunut moottoripyöräilijän hengen vaatinut kolari. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
Juostessani jossain Tapanilassa kohti pohjoista huomasin, että hieman edempänä jalkakäytävällä seisoi ambulanssi. Kolme valkotakkista liikehti maassa makaavan ihmisen ympärillä. Ohikulkiessani näin, että ilmeisesti liian railakkaasti vapunvieton aloittanut juhlija oli kaatunut jalkakäytävällä ja lyönyt päänsä todella pahasti. En tuntenut sitä ihmistä, mutta pahalta tuntui nähdä miten hänen oli käynyt. Siinä hän makasi pölyisellä asfaltilla taistellen elämästään, vaikka kaikkialla ympärillä tuoksui kevät. Toivottavasti kaikki on käynyt parhain päin hänen kohdallaan.
Kaiken juhlinnan ja hauskanpidon keskellä on siis aina syytä muistaa se maltti. Ei elämää ole tarkoitettu huolien kanssa painimiseen, vaan elämästä on kaikki syy nauttia täysin rinnoin, mutta pientä kohtuutta taitaisi jokaisen olla hyvä noudattaa. Me pimeän pohjoisen asukit villiinnymme auringosta, linnuista, kukista ja keväästä. Tunteet kuumenevat, hormonit hyrräävät, olo on riehakas ja haavoittumaton. Mutta kun emme ole haavoittumattomia. Tämä on minunkin syytä muistaa, erityisesti näinä päivinä.
Hauskaa vappua kaikille teille kanssajuoksijoille ja lukijoille. Nauttikaa elämästä ja toisistanne!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.