Nyt on muutama lenkki Freellä vedetty. Käsitykset eivät ole paljoakaan muuttuneet neitsytmatkan jälkeen. Vaikutelma on edelleen, että Free jättää ainakin minun anatomiallani varustetun ihmisen nivelet rauhaan. Tosin olen pitänyt äärimmäisen maltillista vauhtia (yhtä lenkkiä lukuunottamatta, jolloin kaatosateessa päädyin noin kilometrin matkalla jonkin verran lisäämään kierroksia kun sattui sopiva suora reitille). Rasitus kohdistuu mukavasti vain lihaksiin, jotka tuntuvatkin lenkin jälkeen juuri sopivasti työtä tehneiltä. Venyttely, kevyt hieroskelu ja rentouttava hölskyttely ovat osoittautuneet kokeilujen jälkeen entistäkin tärkeämmäksi huoltotoimeksi. Kahvakuulaa olen myös heilutellut säännöllisesti. 

Terveysrintamalta kuuluu sen verran uutta, että säästyin maanantaiksi kaavaillulta hoito-operaatiolta, jota siis olisi seurannut ainakin viikon mittainen rasitus- ja ponnistelukielto. Tämä tuntui hyvältä käänteeltä etenkin sillä hetkellä maanantai-iltana, kun oletetun sohva-arestin ja kipulääkkeiden popsimisen sijaan venyttelin koipiani, pakkasin tiistaiksi lenkkikamppeita ja mietin tulevan viikon lenkkisäitä. Jos joku arvoisista lukijoista ja/tai kanssajuoksijoista on lapsuudessaan joskus yllättäen välttynyt uhkaavalta, ankaralta rangaistukselta, hän tietänee, miltä minusta tuntui. 

Kääntöpuolikin asiassa on. Se valkeni minulle, kun lääkäri tutkittuaan tilannetta totesi viileän rauhallisesti: "Tätä voitaisiin nyt kuitenkin katsoa leikkaussalissa."

Niinpä sain muutamien potilas-, hoito-  ja muiden ohjeiden lisäksi käskyn palata kotiin odottamaan jononhoitajan yhteydenottoa. Hän lähestyisi puhelinsoitolla tai kirjeellä mahdollisimman pian. Tietämäni mukaan jonot ovat näihin ei-kiireellisiin operaatioihin tavanomaisen pitkät, joten ennen syksyä tuskin mitään tapahtuu. Aika näyttää. Sairausloman pituus mitattaneen viikoissa eikä päivissä. Mutta siihen asti treenit jatkuvat normaalisti.