Pyhät sujuivat leppoisissa merkeissä. Perheestä oli vain 3/4 läsnä, joten oli merkittävästi tavallista hiljaisempaa. Huomenna tilanne normalisoituu, kun kaukomatkalainen saapuu takaisin kotiin luultavasti monta unohtumatonta kokemusta rikkaampana.

Kiirastorstai oli lyhyenläntä työpäivä, joten jo hyvissä ajoin siirryin lenkkeilypuuhiin. Pääsiäisulkoilujen avaukseksi lähdin sauvakävelemään kohti etelää. Sää oli kirkas ja kaunis, mutta petollisen kylmä. Marssin reippaasti pitkin jäisiä teitä ja katuja, ja luulin pukeutuneeni riittävän hyvin, mutta kaksi tuntia taivallettuani pakenin kylmyyttä Kaivopuiston Carusel-kahvilaan ja tilasin kuuman kaakaon. Onnistuin vieläpä kaappaamaan itselleni vihoviimeisen munkkirinkilän. Ne nautittuani lämpö alkoi palailla jäseniin, mutta ajatus hyytävästä viimasta kirveli sen verran, että päädyin tarttumaan puhelimeen ja tiedustelemaan, josko olisi mahdollista saada autokyyti takaisin. Olihan se.

Pitkäperjantain ohjelmaan on perinteisesti kuulunut pääsiäispaistin valmistus. Lampaanviulu kypsyy uunissa perunapedillä tavallisesti 3 - 4 tuntia, mutta tänä vuonna ei ollut viulua, vaan kaksi pienempää, luutonta paistia. Ne ja perunat vaativat kypsymisaikaa noin 2,5 - 3 tuntia, joten siinäpä tarjoutuu pääsiäiskokille oivallinen tilaisuus lenkkeilyyn ns. etappityyliin. Ruokaa ei voi jättää omiin oloihinsa uuniin muhimaan, vaan sitä on valeltava liemellä säännöllisesti, noin puolen tunnin välein. Tuunasin pellillisen tykötarpeineen valmiiksi, panin uuniin ja lähdin kiertämään n. 4,7 km:n mittaista lenkkiä, joka oli eräänä aiempana pääsiäisenä osoittautunut juuri sopivan mittaiseksi. Hyvin se toimi nytkin. Kiersin reittiä vuorotellen myötä- ja vastapäivään ja ehdin kotona pistäytymisten lomassa hölkötellä sen neljään kertaan. Saavuin viimeiseltä kierrokselta juuri kun paistomittari näytti sopivia lukemia. Sää oli keväisen aurinkoinen ja lumet sulivat tienvarsilta ihan silmissä. Ainakin yksi iso lätäkkö kuivui kokonaan pois iltapäivän aikana. 

Lankalauantaina ulkoiltiin 3/4-perheen voimin. Teimme enemmän tai vähemmän viihteellisen  kävelylenkin keskustassa ja sen tuntumassa. Pari tuntia siinä kuitenkin kului. 

Pääsiäissunnuntaina oli taas sauvakävelyn vuoro. Yön aikana oli siirrytty kesäaikaan, joten päivä tuntui kuluvan alta pois oudon nopeasti. Ehdin kuitenkin risteillä Käpylä-Pasila-Eläintarha-Baana-Kaivopuisto -akselilla lähes kolme tuntia juomataukoineen. Jotenkin onnistuin jopa sunnuntain kaltaisena kauniina ja aurinkoisena päivänä sataprosenttisesti välttelemään auringonpaistetta. Aina jossain parin sadan metrin päässä kaikki näytti kylpevän valossa, kun taas itse olin pilvien alla. Kun lähestyin valoisaa kohtaa, varjo seurasi mukanani. En kyennyt harhauttamaan sitä millään konstilla. Erityisen tukalalta tuntui Kompassikahvilan luona, kun istahdin siellä juomaan sitruunasoodan. Ihmiset näyttivät katselevan minua ärtyisästi, kun ankeutin heidän aiemmin niin säkenöivän kevätpäivänsä tuomalla likaisenharmaat pilvet taivaan peitoksi. Rouvat kalliissa aurinkolaseissaan alkoivat kääriä vilttejä tiukemmin ympärilleen ja nostivat pikkukoiransa syliinsä turvaan. Kahvit jäähtyivät ennen aikojaan ja leivonnaisista meni maku kalseassa viimassa. Sitruunasooda ei sekään juuri lämmittänyt pahanilmanlinnun vatsassa. Jatkoin matkaa nopeasti. 

Toisena pääsiäispäivänä sain a-miehestä lenkkiseuraa ja päädyimme taivaltamaan kotikonnuilla. Sää oli jo lähtöhetkellä pilvinen ja Haltialan pelloilla tuuli sen verran, että kuuma juoma oli jälleen tarpeen. Sitä sai Wanhasta Pehtoorista eli Haltialan kartanon kahvilasta. Lisäksi maistui kerrassaan maanmainio munkkirinkilä, joiden maine on kiirinyt kauas, joten rinkilöitä valmistetaan sitä tahtia, että ne ovat aina tuoreita ja lämpimiä. Niiden voimalla jaksoimme vielä kiertää Pukinmäenkaaren kautta kotiin. 

Pääsiäisen täyskäsi sisälsi siis viisi lenkkeilykertaa, joista neljä taittui kävellen tai sauvakävellen ja yksi juosten. Ai että eihän se ole mikään täyskäsi? On se, jos lasketaan, monellako lenkillä syötiin munkkirinkilöitä.