60 päivän lenkkeilyhaasteeni viimeinen päivä on helatorstaina. Olin ajatellut silloin juosta jonkinlaisen juhlajuoksun, kenties jopa ultramittaisen, mutta nykyisillä eväillä joudun lykkäämään reissun toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömään ajankohtaan.
Haaste on kuitenkin edennyt keskeytyksittä, vaikka kieltämättä parikin melko tulkinnanvaraista päivää on sen aikana vietetty. Mutta mitäs sitä pienistä niuhottamaan. Noina heikoimpienkin esitysten päivinä on jalkoja ulkoilutettu vähintään kävelyvauhdilla vähintään kaksi tuntia, niin että hyvällä omatunnolla lasken ne lenkeiksi. Toinen näistä päivistä osui vapunpäiväksi, jolloin päivän urheilusuoritukseksi muodostui muutaman tunnin vaeltelu Ullanlinnanmäen valkolakkimeressä.
On sanottava, että alkuun pääseminen ja jatkuvuuden ylläpito ovat vaatineet sisua tässä haasteessa, etenkin, kun mukana on ollut vain yksi osanottaja eli tämän kirjoittaja. Ennen tätä olen jo yhden 30 päivän putken vienyt loppuun kuluvana vuonna, joten ihan kylmiltään en asialle ryhtynyt. Kun nyt on vauhtiin päästy ja siinä pysytty, voi olla, että todellista sisua vaatii tehdä se, mikä vääjäämättä tulee tehtäväksi, eli pitää muutaman päivän tauko lenkkeilystä. Kantapäät eivät ole reagoineet keventelyyn eivätkä burana/voltarenkuuriin läheskään toivotulla tavalla. Eilisen saunalenkin aikana vasemmassa nilkassa ilmeni lisäksi jotain outoja rutinoita, joka meni sillä kertaa ohi, mutta esimerkiksi tätä kirjoitettaessa vihlailee ikävästi. Vasen nilkkani on tosin joitakin vuosia sitten kokenut kovan kolauksen ja on riittävän rasituksen paineessa toisinaan tällä tavoin valitellut.
Kuten monesti on monien juoksutovereiden kanssa pähkäilty: miksi juuri silloin, kun treenit sujuvat, tulee takapakkia. Se on kuin putoaisi äkkiarvaamatta avantoon kesken hyvin alkaneen matkan. Sieltä on sitten rämmittävä jollain konstilla ylös ja yritettävä saada kroppa pelaamaan ja rahjustettava kohmeisin kintuin. vapisevin sydämin ja sekavin tuntein ilman pätevää karttaa ensimmäiseen hajun perusteella todennäköiseen ilmansuuntaan siinä toivossa, että jää kestää vettyneiden varusteiden painon.
Siksipä on keksittävä tulevaksi pitkäksi viikonlopuksi muuta puuhaa. Kevyttä kävelyä ja ulkoilua sekä lihaskuntojumppaa jalat kestävät siedettävästi, joten sen tapaista lienee ohjelmassa. Mutta ensin viedään tämä keikka kunnialla loppuun. Neljä jäljellä olevaa lenkkiä tehdään vaikka käsillä kävellen (ei muuten olisi aivan hyödytön taito). Muiden keskeneräisten privaattipuolen asioiden osalta s a a t t a a valoa kajastella tunnelin päässä, mutta liika optimismi ei nyt auta, vaan on edettävä askel kerrallaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.