Paras tapa toipua huonosta lenkistä on juosta uusi lenkki.

Tänään hölköttelin rauhakseen kilpikonnatyyliin töistä kotiin. Sää tuntui viilenneen niin hyvin, etten ottanut edes vesipulloa mukaan vaan pakkasin reppuun vain työvaatteet. Läksin menemään kohti Kaivopuistoa lievästä vastatuulesta huolimatta (jotenkin olen nyt mieltynyt tuohon reittiin). Aluksi oikeassa nilkassa ja sääressä säkenöi ja sykekin tuntui karkailevan, mutta mennä jolkotin eteenpäin hitaasti mutta varmasti niin jopas siitä olokin tasaantui. Työpäivä oli ollut jälleen kerran kiivas ja stressin aiheita täynnä.

Kaivopuistoon päästyäni olin jo täydessä terässä ja lisäsin vähän vauhtia. Matka sujui enemmittä pysähdyksittä aina Lautatarhankadun ja Sörnäisten rantatien kulmaan saakka. Hyvästä menosta rohkaistuneena päätin juosta loppumatkan Hämeentien enkä Sompasaaren kautta, joten ei muuta kuin käännös vasempaan ja kohti reitin julminta ylämäkeä.

Lautatarhankatuhan yhdistää Hämeentien ja Sörnäisten rantatien. Se kulkee Eläintieteellisen sivuitse ja muodostaa kohtuullisen rankan, noin kolmen ja puolensadan metrin mittaisen ylämäen (ulkoilukartta antaa tarkaksi pituudeksi 362 metriä). Hölkötin mäen ylös asti ja käännyin puuskuttaen Hämeentielle, jota pitkin jatkoin matkaani kohti Käpylää ja sieltä kotiin. Tällä välillä jouduin sitten pysähtelemään liikennevaloissa enemmän kuin mieli olisi tehnyt.

Ihan kiva lenkki toisin sanoen, pituudesta ei ole hajuakaan, saati sitten vauhdeista, aikaa kului luultavasti noin tunti ja kolme varttia. Kelloa minulla ei ollut mukana.