Läksin sitten pyöräilemään kohti Paloheinää aikeenani kiertää siellä epämääräisen pituinen lenkki pitkin pururatoja. Mieli näet teki edelleen kovasti tehdä hiukan haastavampi harjoitus kovemmalla sykkeellä. Asfalttijolkotuksella en sellaista tavoita, koska nynnynä en uskalla vielä juosta lujempaa kuin mitä olen tähän asti juossut.

Risteilin tunnin ja vartin verran pitkin pimeää metsää, enimmäkseen 7,5 km:n kierroksella. Sää oli mukavan lämmin, joten olin pukeutunut sen mukaan. Pitkähihainen paita sentään oli. Venyttelytaukoja pidin lukuisia, aina jos sattui kohdalle sopivan korkuinen kivenlohkare niin nostin koipeni sen päälle ja annoin lihasten ojentua. Venytyksessä on olennaista se, ettei venytä yli lihaksen oman pituuden. Liike alkaa vähitellen, lihas venyy omaan tahtiinsa. Eri päivinä tähän kuluu eri määrä aikaa. Tänään oli vetreä päivä, toisin kuin eilen. 

Kilometrimääristä tai -vauhdeista ei ole tietty hajuakaan, mutta se on selvää, että oli toooooosi kivaa taas puuskuttaa kunnolla. Jouduin kävelemään alamäet, mutta kaikki pisimmät ylämäet juoksin pariin kolmeen kertaan ylös ja jouduin toteamaan, että kovin helposti ne menivät. Vauhti ei ollut kummoinen, arvelen, mutta oli silti hauska havaita, että kuntoa on edes sen verran.

Jalka ei ainakaan vielä osoita mitään suuttumisen merkkejä. Ylämäkijuoksusta se tuntui suorastaan pitävän. Hyvä piirre nyt on, että juoksulenkin jälkeen ei ole mitään kipuja eikä särkyjä. Nilkka on askeltaessa arka, mutta yleensä on rauhoittunut lenkkiä seuraavan yön aikana siten, että aamulla ei ole arkuudesta enää tietoakaan.