Eilinen salitreeni keskittyi täysin potkutekniikoiden hiomiseen. Lähestyvien vyökokeiden syytä arvatenkin. Meillä oli kunnia saada opetusta pääopettajaltamme.

Harjoittelimme aivan perustekniikoita, koska kyseessä oli yhteistreeni takwondo-ryhmän kanssa. Pääosassa oli aluksi rentous. Harjoittelimme kevyesti ja nopealla tempolla potkuja suoraan eteenpäin, sitten kiertopotkuja ja lopuksi sivupotkuja, askelilla ja ilman. Sitten yritimme hakea myös voimaa liikkeisiin.

Lonkkani teki tepposet peräti kahteen kertaan, heti lämmittelyssä, kun piti kantaa toista reppuselässä, sekä noiden sivupotkujen kohdalla. Jalkani eivät yksinkertaisesti taivu sopivalla tavalla. Jos saan lonkan taipumaan, tukijalan jalkaterä jää sojottamaan väärään suuntaan ja polvi rasittuu. Jos käännän jalkaterän oikealla tavalla, lonkka ei enää käänny. Opettajalta sain onneksi ohjeistusta. Voin edes teoriassa ja ajatuksen tasolla miettiä, miten potku oikeasti tehdään.

Tunti oli todella hyödyllinen. Moni epäselvä asia oikeni tekniikan tasolla. Kuten niin monessa asiassa, myös sin moo hapkidossa kertaus on opintojen äiti. Eli toistoja, toistoja ja loputtomasti toistoja, niin vähitellen asiat painuvat mieleen. Ja alitajunta tekee myös töitä. Aamulla kävellessäni harjoittelin mielikuvissani sivu- ja kiertopotkuja, ja sainkin pari hyvää oivallusta..... luulisin.