Täällä sitä taas ollaan, saikuttamassa. Terveisiä vaan täältä sinne, missä ikinä olettekaan, rakkaat lukijat ja kanssaulkoilijat.

Viikko on nyt mennyt ja toinen alkamassa. 

Olin vasta päässyt puurtamisen makuun pehmeän laskun jälkeen, kun kroppa teki uuden lakon ja mielikin meni myötätuntolakkoon. Nyt ei enää irtoa mitään, vaikka kuinka yrittäisin, houkuttelisin tai käskisin.

Pääkopan sisältö ehdittiin kuluneella viikolla tutkia perin pohjin ja se on paitsi tallella myös ilmeisen terve. Muisti- tai muiden sairauksien merkkejä ei ole. Nähtävästi ylikuormitusta on ollut sen verran paljon ja pitkään, että keho vihelsi pelin poikki. Mielikuvissani kierin korkeat portaat alas ja nyt makaan portaiden juurella tunnustelemassa, säilyikö mitään ehjänä.

Muuta kroppaakin on tutkittu lisää ja näyttää juuri nyt siltä, että se on ottanut lisää osumaa jonkin verran. Kaikki perinteiset ja kenties perinnölliset metaboliset ongelmat ovat läsnä ja pahenemaan päin. Lääkkeitä on mahdollisesti tulossa lisää ja aiempia troppeja nappailen nyt pykälää vahvemmilla pitoisuuksilla. 

Niin ristiriitainen on ihminen, että nyt kun saan ilmeisesti tarvitsemaani lepoa, kaipaan jatkuvasti töihin. Olin ehtinyt jo rakennella uudenlaista tehtävänkuvaa itselleni, mutta nyt sekin hatara lato romahti. Taisi olla pelkkä korttitalo.