Viikonloppu hurahti kerrassaan juhlavissa ja miellyttävissä merkeissä. Perjantainen Tallinnan päiväretki sujui mallikkaasti. Lähtö oli aikainen, jotta ehdimme kierrellä kaupungilla päivänvalossa mahdollisimman pitkään. Ostoksia emme juuri tehneet, mutta harvoinpa voin sanoa käyneeni päivän aikana kaksi kertaa kirkossa! Hansakaupungin arkkitehtuuri on myös aina kokemisen arvoinen. Tallinnan kujilla palauttelimme mieleen aiempia retkiämme, suunnittelimme tietty heti uusia ja säännöllisin väliajoin pysähdyimme pitämään ruoka- tai kahvitaukoa. Norsunluuhäitä vietettiin lauantai-iltana eksoottisen ruoan äärellä Ravintola Fezissä.
Torstain työmatkalenkki suuntautui vaihteen vuoksi Töölön ja Munkkivuoren suuntaan. Siellä kuuluu radiokin, tosin kuin Kaivopuisto-Merihaka-akselilla. Hartwall-areenaa Haagan suunnasta lähestyvä juoksija kohtaa melkoisia mäkiä. Pieni annos rytmimusiikkia on silloin paikallaan. Reilut puolitoista tuntia kesti tuo lenkki, mikäli muistan oikein, voi olla että vähän pidempäänkin. Vauhti oli kevyttä.
Tällä viikolla juoksen vain pieniä pyrähdyksiä ja tiistaina ja torstaina käyn kuntonyrkkeilemässä, tiistaina saatan osallistua myös voimacircuitiin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.