Tänään olisi muuten voinut olla äitini ja isäni 48. hääpäivä...
Mutta juoksusta piti kirjoittaa.
Töistä tultuani otin nokoset ennen lenkille lähtöä. Olen huomannut, että pieni lepo ennen mäkikiipeilyä auttaa pitämään sykkeet alhaalla.
Lähdin kohti Paloheinää noin seitsemän aikaan. Oli vielä valoisaa, mutta arvasin että paluumatkan joutuisin polkemaan pimeässä, joten puin ylleni kirkkaankeltaisen juoksutakkini, jossa on hyvät heijastimet. Pyörässäni ei nimittäin ole lamppua (hyi minua).
Tällä kertaa otin kävelysauvat mukaan, tahdoin hieman säästää tuota polveani. Se on ollut rauhallinen ja kivuton mutta ehkä tässä vaiheessa kisaan valmistautumista jos koskaan on syytä pelata varman päälle. Kiedoin polven ympärille joustositeen askellusta tukemaan.
Sää oli mitä kaunein. Ensimmäisen nousun jälkeen pysähdyin katselemaan maisemia Huipun laelta. Kaupungin yllä häilyi sininen utu, ilmassa tuntui aavistuksenomainen savun haju (eivät kai Venäjän metsäpalot enää kyde?) Ilta oli hämärtymässä, taivas tummumassa ja aurinko punersi taivaanrannan pilvet. Siellä täällä kimaltelivat katulamppujen, kauppojen ja ihmisten kotien valot. Tunsin selittämätöntä, pakahduttavaa ikävää.
Mutta en ollut tullut Huipulle maisemia tuijottelemaan.
Matka jatkui. Hölköttelin mäeltä alas pururadan kieppiä pitkin, käännyin vasempaan ja nousin taas kävellen ja sauvoilla ripeästi vauhtia lykkien ylös asti. Musiikki tahditti askelet, sain hyvästä rytmistä kiinni, se auttaa selkeästi näissä harjoituksissa. Rytmistä on tosin pidettävä kiinni nousun loppuun asti jos tahtoo välttää happohyökkäyksen pohkeisiin. Sitten hölköttelin erästä pitkää polkua pitkin alas huippua kiertävälle hiekkatielle. Käännös taas vasempaan ja lyhyen hölkkäämisen jälkeen olin taas lähtöpisteessäni. En ollut janoinen enkä kaivannut kummempaa palauttelua, joten ei muuta kuin saman tien uutta nousua tekemään.
Kiersin tätä reittiä neljä kertaa, eli nousuja kertyi yhteensä kahdeksan. Se tuntuikin jo riittävän eilisten juoksujen päälle. Jyrkimmän mäen kiipeäminen sauvojen kanssa oli yllättäen raskaampaa kuin ilman sauvoja. Ehkä tämä johtuu siitä että sauvojen kanssa on enemmän lihaksia (heh!) käytössä, kun ylävartalo joutuu tekemään rankemmin työtä. Nämä nousut eivät tuntuneet jaloissa samalla tavalla kuin edellisillä kerroilla, mutta kokonaisrasitus oli suurempi.
Treenin jälkeen nautiskelin pimenevästä illasta ja hörpin hieman urheilujuomaa. Venyttelin samalla reisiä ja pohkeita. Viimein hyppäsin pyörän selkään ja ajelin hissukseen kotiin. Päätin, että heti huomenna hankin sen lampun.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.