Läksin työpaikalta heti neljän jälkeen lenkkivarusteissani. Mechelininkadun kulmassa totesin Ruoholahden suunnalta lyövän kasvoille sen laatuisen puhurin, että jos lähtisin Kaivopuiston kautta puskemaan kotiin päin, saisin taittaa 90 % matkasta vastatuuleen. Niinpä käänsin tossut päinvastaiseen suuntaan.

Juoksentelin hissukseen (nilkka ei salli kovia vauhteja vieläkään) Hietaniemen hautausmaan muurin viertä, uimarannan ohi ja jatkoin sitten hetken mielijohteesta kohti Meilahtea enkä kääntynytkään pois rannasta Nordenskiöldinkadun kohdalla. Sillä tavalla sain matkustaa pitkän matkaa tuulen mukana.

Seurasaari jäi taakseni ja lopulta päädyin Niemenmäkeen. Hieman aiemmin sattui niin, että kohtasin yllättäen seuratoverini, joka oli niinikään työpäivän päätteeksi lenkkeilemässä kohti kotia. Kuulin jonkun lähestyvän takaani hyvää vauhtia ja valmistauduin ohitukseen. Katsoin sivulleni ja kukas se siinä olikaan! Juoksimme jonkin matkaa yhdessä. Olen pahoillani jos keskeytin vauhtilenkkisi hanna :) Oli joka tapauksessa kiva tavata.

Niemenmäen jälkeen suuntasin kohti Pasilaa. Hartwall-areenalta risteilin Käpylän läpi kotiin. Pasilaa lähestyessäni tuuli muuttuikin sitten jo vastaiseksi.

Reitti oli mukava, liikennevalotkin hoituivat joutuisasti. Jännää sinänsä, että näin jälkikäteen tarkemmin ajatellen suuri osa siitä oli joko ylä- tai alamäkeä. Noilla seuduilla maasto kumpuilee ja mäet ovat pitkiä ja loivia. No, jalat tykkäsivät ainakin.

Tunnin ja 40 minuuttia sain tuhrattua päivän reissuun, kun Oulunkyläntiellä kävelin parinsadan metrin pätkän. Ei mistään erityisestä syystä, sattui vain huvittamaan. Eikä ollut erityisen kiire, kun tiesin perheellä olevan valmista ruokaa edessään. Läksyjenteon  ym. valvontatehtävien hoitamiseen olisi koko ilta aikaa.

Sykkeet olivat keskimäärin 139, mutta maksimisyke vaikutti taas melkoiselta kalavaleelta: muka 181! Taisi mittari ottaa häiriöitä kun ylitin junaratoja Hartwall-areenan kohdalla.