Viikonlopun menot ovat olleet kävelypainotteiset. Kävely on mitä parhainta palauttavaa liikuntaa, ja mukavaa vaihtelua.

Perjantai-iltana pääsin ulkoilemaan vasta niin myöhään, että tyydyin kipaisemaan Paloheinään ja takaisin. Kävin samalla tarkastamassa sikäläisten teiden kunnon lauantain retkeilyjä silmälläpitäen. Liukkailta ja petollisilta vaikuttivat teiden pinnat. Oli satanut vettä ja lunta, vuoroin pakastanut ja ollut suojasäätä. Päätin, että lauantaina suuntaisin kohti pohjoista.

Lauantaiaamu valkeni poutaisena. Nukuin niin pitkään kuin nukutti, söin kevyen aamiaisen, pistin repun, eväät ja muut varusteet kuntoon ja lähdin ulos. Sauvoin ripeätä tahtia Vanhalle Tuusulantielle ja lähdin etenemään sitä pitkin tarkoituksenani päätyä jossain vaiheessa Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa siemaisisin kupin kuumaa ja palaisin sitten takaisin samaa reittiä.

Suuntavaistoni ei ole kirjekyyhkyn luokkaa. Niinpä harhauduin reitiltä ja löysin itseni jostain Koivuhaasta. Eli täysin vikasuunnasta. Mutta mikäpä siinä, mukavia uusia maisemia siellä oli, kumpuilevaa jokirantaa. Kävelin niin pitkään että puolitoista tuntia tuli täyteen, sitten ylitin joen sopivan sillan kohdalla ja pienen evästelytauon jälkeen lähdin paluumatkalle. Tuumasin, että jokea seurailemalla päätyisin samoille seuduille missä menin harhaan. Tihensin askelrytmiä hieman ja pistin musiikin soimaan.

Näin kävi, eli pian huomasin taas käveleväni pitkin Vanhaa Tuusulantietä. Saavuin T-reitille ja käännyin kohti Tapanilaa. Kiersin T1:n reittiä pitkin kotiin. Pihassa pysäytin kellon ja totesin, että olin ollut liikkeellä reilut kolme ja puoli tuntia. Perjantai-illan lenkki mukaan luettuna viikonlopun saldoksi tuli siis viitisen tuntia ulkoilua.

Ensi viikolla taas reippaasti juoksua, ja ehkä vähän kävelyäkin sekaan.