Sää on vuodenaikaan nähden hyvin kylmä. Tokihan maaliskuu on talvikuukausi Suomessa, mutta yleensä tähän aikaan nähdään ja koetaan ensimmäisiä selkeitä kevään merkkejä. Jostain saattaa löytyä suojainen nurkkaus, jonne voi istahtaa paistattelemaan päivää ja katselemaan, kun lumet sulavat solisten ja kohisten. Kuitenkin vielä viime yönä mitattiin Helsinki-Vantaan lentokentällä alle -22 asteen lämpötiloja ja Pohjois-Suomessa on paukkunut melkein 40 asteen pakkanen. Päiväksi on vähän lämmennyt, mutta sitkeästi on pysytty nollan alapuolella. Lumipeite, joka ei tänä talvena ole ollut ihan yhtä muhkea kuin vaikkapa viime talvena (Helsingin seudulla vaihtelevasti n. 50 cm:n luokkaa), ei ole hievahtanutkaan. Aurinko sentään on paistanut lähes päivittäin. Aika ajoin paisteen on saattanut keskeyttää sankka pyry, joka tulee kuin tyhjästä, kestää aikansa ja jättää jälkeensä huikaisevan valon.
Pakkasten hyvä puoli on, että illat ja yöt ovat olleet kirkkaita. Koska päiväni ovat kuluneet siihen malliin, että olen enimmäkseen päässyt ulkoilemaan vasta auringonlaskun jälkeen, olen saanut ihailla upeita tähtitaivaita. Uusin nähtävyys taivaalla on PanSTARRS-komeetta, joka saattaa hyvällä säällä olla paljaalla silmällä havaittavissa läntisen taivaan horisontin tuntumassa auringonlaskun jälkeen. Parhaat katseluajat ovat Ursan tiedotteen mukaan 15. - 20.3., mutta kiikareiden tai kaukoputken avulla komeetan voi nähdä jopa huhtikuun alkuun asti. Muistan lapsuudestani, kun maailma kohisi Halleyn komeetan lähestyessä Maata. En koskaan nähnyt sitä silloin, syystä tai toisesta, mutta nyt olen päättänyt toteuttaa unelmani ja tehdä parhaani bongatakseni PanSTARRSin omin silmin.
Lenkkeilyputki on edennyt enemmittä katkoitta. Eilen lounas lykkääntyi niin myöhään iltapäivään, että en ollut vielä töistä tultuani lenkkeilykelpoinen. Jostain syystä joudun nykyään sulattelemaan vaatimatontakin ateriaa vähintään 3-4 tuntia, ennen kuin pystyn ongelmitta hölkkäilemään. Niinpä otin kävelysauvat ja lähdin ulos pimenneeseen iltaan. Tekisin rauhallisen saunalenkin ja ihailisin tähtiä. Lähtöhetkellä ulko-oven vieressä oleva lämpömittari näytti mielestäni pikkupakkasta, joten olin pukeutunut sen mukaisesti.
Yleensä pyrin varustautumaan siten, että lähtöhetkellä saa vaikka vähän palellakin. Silloin vaatetta on sopivasti enkä hikoile kaikkia voimiani heti alkumatkasta. Ilma tuntui kuitenkin jo kotipihalla hyytävämmältä kuin mittarin mukaan sopi odottaa, mutta arvelin tämän johtuvan täydestä vatsasta ja täyspäiväisestä liikkumattomuudesta. Päivä oli kulunut tiukasti työpöydän ääressä kököttäessä. Siitä lämpenisin kun veri pääsisi kunnolla kiertämään.
Lähdin sauvomaan reippaasti kohti pohjoista. Kylmä suorastaan kirveli reisissä ja pään suojaksi sitaisemani buffi oli aivan riittämätön. Lisäsin vauhtia, mutta ei siitäkään ollut apua, koska olin valinnut melko tasaisen reitin. Sitä päätöstä jouduin katumaan.
Kävelin eteenpäin yhä jästipäisesti kuvitellen, että tilanne jotenkin kohenisi. Yritin välillä ottaa juoksuaskeleitakin, mutta siitä seurasi vain repivä tunne vatsassa. Vastaan käveli ja hölkkäili ihmisiä paksuissa talvivarusteissa, pipoissa ja kaulaliinoissa. Jopa isojen koirien päälle oli pujoteltu takit. Lumi ja jää narskuivat kipakasti tossujen alla. Tähdet loistivat pääni yläpuolella, mutten ehtinyt niitä miettimään. Aloin viimein tajuta tehneeni vakavan virhearvion sään ja lämpötilan suhteen. Niinpä tyydyin suunniteltua lyhyempään reittiin, jonka kipittelin niin kiivaasti kuin jalkakäytävien jääpeite ja kipristelevä maha suinkin sallivat. Kylmä hiipi vaatekerrosten läpi, vaikka niitä oli alavartalossa kaksi ja ylävartalossa kolme - arvatenkin ne olivat olosuhteisiin nähden vääränlaisia. Hiki ei irronnut ollenkaan ja lopulta tunsin jalkalihasten, selän ja hartioiden alkavan hyytyä ihan tosissaan. Kuplinta vatsassa vain yltyi. Keho ei ottanut enää mitään vastaan. Ilta oli sentään melko tyyni. Pureva viima olisi ollut jo liikaa.
Vihdoin pääsin takaisin kotiin ja sain avaimen sovitetuksi lukkoon kohmeisilla sormillani. Katsoin lämpömittaria ja se näytti -12 astetta. Ei siis ihme, että paleluksi meni. Jäykin jaloin yritin lämmikkeeksi puurtaa olohuoneessa päivän burpee-annosta (66), mutta pääsin hädin tuskin puoliväliin, kun totesin olevan paras luovuttaa ja siirtyä saunan lämpöön. Muutaman kunnon löylyn jälkeen suuret valkoiset läikät olivat kadonneet kehostani ja olo tuntui lähes ihmismäiseltä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.