Lenkkitossut ovat saaneet pölyttyä eteisen nurkassa toistaiseksi. Kuten joskus käy, erinäisiä vaurioita ilmenee kisareissun jälkeen vasta, kun palautuminen on päässyt kunnolla vauhtiin. 

Tällä kertaa parantelun kohteena on ollut ensinnäkin vasen nilkka, jonka toissapäivänä huomasin tummuneen ikävästi. Se tuntui ajoittain kipeältä jo rataa kiertäessä lauantaina, mutta ei yltynyt mitenkään sietämättömäksi. Nyt se on ollut turvoksissa ja kipuillut ja todella jonkinlaista mustelman tai verenpurkauman tapaista on ollut havaittavissa. 

Toinen vaaraton mutta ikävä vaurio on ollut vasempaan pikkuvarpaaseen kasvanut koko varpaan kokoinen, verenkarvainen vesikello. Rakkolaastarit ovat osaltaan edistäneet paranemista, joten eilen katsoin koittaneen aika poistaa ne. Rakko tietenkin halkesi siinä puuhassa, jolloin vaurion lopullinen laajuus paljastui - tai siis käytännössä valui lattialle. Totesin, että varpaan on paras saada vielä pari päivää luoda nahkaansa rauhassa, ilman enempää hankausta. Tavoitteena on siten välttyä antibioottikuurilta. 

Kolmas hidaste on ollut oikean jalan kantapää. Olen venytellyt molempia pohkeita varovaisesti useita kertoja päivässä ja vihdoin tänä aamuna pystyin nousemaan sängystä ja ottamaan päivän ensimmäiset askelet lähes kivutta. Epäilemäni bursiitti oireilee juuri siten, että kantapää on aamuisin levon jälkeen äärimmäisen arka ja kipeä, eikä kestä ottaa askelta. Tyypillisesti tämä lienee meidän keski-ikäisten vaiva. Paras hoito on lepo, joten annan kantapäällekin vielä aikaa, jäähoitoa ja kenties tarpeen mukaan kipugeeliä vielä viikonlopun yli. 

Mutta tästäpä ruho pikku hiljaa lähtee taas pyrkimään liikekannalle, kunhan pikkuvaivat saadaan parantumaan. Työviikko on ollut melko kiivas ja täytyy todeta, että pari kertaa olen MELKEIN tuntenut helpotusta siitä, että nössöilin kisassa. Hyvin raastetun reissun jälkeen olisivat viikon paineet saattaneet tuntua hyvin raskailta. Tärkeysjärjestys kun näiden asioiden välillä tuppaa olemaan aika ehdoton.