Tiistain salitreenit jäivät pääsiäisvalmisteluiden takia. Ostoskierroksella hankittiin mm. muhkea lampaanviulu, joka on tarkoitus paistaa perjantaina lenkkeilyjen lomassa. Suunnittelin jonkinlaista päivänkakkaralenkkeilyä, niin että pistäydyn aina säännöllisin väliajoin kotona valelemassa paistia. Mutta tästä lisää myöhemmin. 

Illalla menojalka kuitenkin vipatti. Olin jo vakaasti päättänyt, että myöhäisen ajankohdan vuoksi ja kohtalaisen täyttävän aterian jälkeen siirrän lenkin aamuksi, mutta kun rupesin kaivelemaan esiin varusteita aamua varten, en voinutkaan olla pukematta niitä saman tien ylleni. On noita varusteita toinenkin kierros olemassa, ja laskeutuu se ruoka kuitenkin joskus. Lähdin hölköttelemään kohti T0:n kaarteita, ja hyvältä juoksu tuntui siitä huolimatta, että mämmi hieman painoi vatsassa. Parin päivän lepo juoksusta oli häivyttänyt viimeisetkin flunssan jälkeisen tukkoisuuden rippeet, henki kulki hyvin kosteanviileässä illassa, ja jalat olivat tuoreenoloiset.

Aamulla ilmeni, että työmatkajuoksu ei onnistuisi, joten pakkasin varusteet mukaani iltapäivää varten. Kaiholla katselin bussin ikkunasta utuisen auringonpaisteista säätä, pitkään unelmoitua kevätaamun tunnelmaa. Illaksi paiste olisi kuitenkin poissa. 

Niin olikin, muttei ihan kokonaan. Iltapäivällä alkanut sade taukosi sopivasti kotiinlähdön aikaan, joten lähdin jolkottelemaan kohti Kaivopuistoa. Matkalla pilvipeite hälveni ja repeili, ja loppumatkasta sain jo nauttia hämyisestä alkuillan valosta. Merellä oli vielä jäätä, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että tilanne ei jatku pitkään. Aurinkoisen päivän jälkeinen utu kertoo runsaasta haihtumisesta, joten ehkä jo piankin pääsiäisen jälkeen alkaa melkoinen rytinä, kun Helsingin merenpuoleinen edusta vapautuu talvikahleistaan, etenkin jos sää muuttuu keväiseen tapaan tuuliseksi. Tiet olivat täysin lumettomat ja jäättömät, ja oli suorastaan vaikeata pitää vauhti kohtuullisissa lukemissa. Parissa ylämäessä spurttasinkin hieman.