Työt alkoivat taas, ja kiireet. Alkuviikko on kulunut erilaisten käytännön järjestelyjen hoitamiseen ja helteestä selviämiseen. Yöunet ovat vieneet erilaiset moottoroidut ajopelit, joilla naapuruston nuoriso tai ties kuka ovat päristelleet JUURI minun ikkunani alla. Koulujen alku ja säiden viileneminen tuonevat helpotusta.
Väsymys on ollut sitä luokkaa, että maanantaina jätin väliin ensimmäiset salitreenit. Päivälämpötila hipoi kolmeakymmentä, joten päättelin salin tunnelmien olevan vähintäänkin ahdistavat. Eikä tässä nuorruta, joten siirsin sumeilematta kauden aloituksen täksi päiväksi. Aamun sää oli ihanan viileä ja tihkusateinen, todellista nektaria uupuneelle mielelle ja keholle.
Pyydän anteeksi kaikilta helteen ystäviltä. Itsekin pidän auringonpaisteesta, mutta tarkkailen sitä mieluiten varjoisasta paikasta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.