Kylkiluita ryskyttänyt yskä alkaa olla vähitellen voitettu. Virustaudin aiheuttamat köhät ovat tunnetusti pitkäkestoisia eikä tämä ole ollut poikkeus. Antibioottikuuri on jo ajat sitten jäänyt taakse ja poskiontelontulehdus ollut mennyttä sen mukana, mutta kylkiluiden suojaan pesiytynyt räkägeneraattori lienee saanut energiansa suoraan verenkierrosta. 

Erityisen raastavaa yskä on ollut öisin ja niin perheeni kuin myös seinänaapurit ovat harva se yö saattaneet joutua havahtumaan loputtomiin, hakkaaviin yskänpuuskiini. Hoidoksi määrätty keuhkoputkia avaava inhalaatiojauhe on tullut todella tarpeeseen. Pari viimeistä yötä ovat kuitenkin sujuneet varsin rauhallisesti. 

Viikkokausien sairastelun, liikkumattomuuden ja valvottujen öiden jäljiltä tomumajani on melko ravistuneessa kunnossa. Ikävintä on se, että kevääksi suunnittelemani juoksuretket eivät voi näin ollen toteutua. Olo on ollut niin kehno, että edes pieniä kävelylenkkejä en ole jaksanut tehdä. Yhden lyhyen rupeaman käväisin koulun penkillä, mutta se osoittautui virheeksi. En ole toisin sanoen voinut tehdä muuta kuin istua ja odottaa paranemista. Jokainen ulkoilun ja liikunnan ystävä tietää, minkälaista se voi olla. Eli ei siitä sen enempää. Jääköön historiaan.

Alkamassa on siis hidas jälleenrakennus. Tänään on ollut jonkinasteinen ilon päivä: pärjäsin aamusta asti ilman Ventolinea. Yskä on muuttamassa luonnettaan. Mikäli kehitys jatkuu tätä rataa, on mahdollista, että pääsen jo ennen vappua taas tuulettamaan raihnaista kehoani ja sisäilman sumentamaa päätäni. Toivo elää.